Treeni | Mansikkapaikkani Espanja – tsekkaa video aurinkoisesta kehonpainotreenistä!

AURINKO | VAPAUS, VOIMAANTUMINEN JA OMAN ELÄMÄN HALLINTA

Mä sitten rakastan Espanjaa. Se on sellainen paikka, johon tiesin jo pienenä joku kerta muuttavani. Joku kerta muutankin. <3

Olin vähän vajaa kolme vuotta, kun äitini tuuppasi minut lentoliput kaulassani keikkuen lentokoneeseen lentoemojen hellään huomaan matkalle koti Malagaa. Ja ihanaa, kun tuuppasi: Malagan lentokentällä minua vastassa olisivat rakkaat isovanhempani, joiden kanssa viettäisin seuraavat pari viikkoa.

Matka jatkuisi Malagasta autolla kohti Costa Del Solia, Calahondaan.

 

treeni

 

Espanjassa oleminen on niin kauan kuin muistan merkinnyt minulle vapautta. Vapaus taas edustaa minulle voimaantumista omassa elämässään ja oman elämänsä hallinnan tunnetta.

Vapauden lisäksi Espanja edustaa minulle lämpöä, aurinkoa ja iloa. Lisäksi mainittakoon vielä yksi asia: treeni. 🙂

Miksi juuri Espanja? Koska espanjalaiset ovat tajuttoman aurinkoista kansaa – ainakin etelässä. Pohjois-Espanjasta olen kuullut toista, joskin se ei minun etelä-epsanjalaissydäntäni kalvaa. 😀

 

treeni

 

He ovat suomalaisiin verrattuna paljon pienemmästä tyytyväisiä. Vaikka työttömyys on kova ja heillä olisi paljon mistä valittaa he silti ovat iloista ja hymyilevää kansaa. He ovat sosiaalisia ja osallistavia. Ystävällisiä ja avuliaita. Lisäksi he ovat erittäin kiinnostuneita muista kansalaisuuksista ja se tekee heistä tajuttoman sööttejä. 😀

 

Vapauden tunne tulee siitä, että Espanja on aina ollut henkisen ja fyysisen irtioton paikka.

 

Se on aina ollut paikka, jossa minulla on kaikki ollut todella hyvin. Siihen asti, kun parisuhteeni alkoi, sillä rehellisesti parisuhde tarkoittaisi sitä, että yksin ei ole enää omaan mansikkapaikkaan kesälomalla menemistä.

 

treeni

Kaikkihan me nimittäin tiedämme, mitä loma ja parisuhde ”parhaimmillaan” voi olla… 😀

Espanjassa on myös ollut siisteintä ikinä treenata. Rakastan aurinkoa, kuumuutta ja hikeä. Tiedän ohjaajia ja tuttuja Marbellasta, San Pedrosta ja Puerto Banuksesta. Näissä kaikissa on kuntokeskukset, joissa käyn treenaamassa. Lisäksi käyn kävelyillä paljon – peruskunnon ja brunan kehittämiseksi. 😀

 

treeni

SUURET PÄÄTÖKSET ELÄMÄSSÄ VAATIVAT ETÄISYYTTÄ

Mitä vanhemmaksi kasvoin sitä merkityksellisemmäksi Espanja, ja nimenomaan Aurinkoranta eli Costa Del Sol, on tullut. Nykyinen kämppämme sijaitsee Puerto Banuksessa, josta ei ole kauaa äärettömän meren äärelle. Hiekkarantaa kulkee koko aurinkoisen rannikon verran. Meri tuoksuu suolalle, lämmin merituuli hyväilee kasvoja.

Tämä on se paikka, jossa olen tehnyt elämäni suurimmat päätökset, suurimpana niistä hypätä normityöelämän oravanpyörästä pois ja ruveta yrittäjäksi. Se päätös oli raskas ja pelottava, joskin samaan aikaan niin voimaannuttava. Tein päätöksen eräänä pimeänä yönä istuessani penkillä hiekkarannalla meren äärellä.

 

treeni
Tämä oli pitkään harras unelmani: valloittaa La Conchan vuori. Ja se totta vieköön tuli tehtyä. Mi montaña. <3

 

Kuulen vieläkin taustalla meren aaltojen kohinan.

Suuret päätöksemme elämässä vaativat etäisyyden ottamista. Hakeutumista sellaiseen paikkaan, jossa koet turvallisuutta, voimaantumista ja oman elämän hallintaa sekä saat vaihdettua arkimaisemaa totaalisesti.

Toivottavasti sinäkin olet löytänyt oman mansikkamaasi ja voimanpesäsi. <3

 

treeni

AURINKO | AURINKOINEN TREENI, PAREMPI MIELI

Throwbackina haluan jakaa tähän treenivideoni aurinkoisesta kuntopiiristä viime vuodelta. Tarvitset vain penkin!

 

Treeni: Aurinkoinen kuntopiiri kehonpainolla

 

Aurinkoa mieliinne ja hyvää viikonloppua!
x Kipa

 

 

Tsekkaa myös:

Ahdistaako sinua terveellinen syöminen?

 

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTubeBloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

coachingkira

<3

(Visited 388 times, 2 visits today)
kira

Instagram: coachingkira Snapchat: kipatiivola **** KTM Auktorisoitu Personal Trainer TrainerLab-kouluttaja Työhyvinvointivalmentaja Elämäntaidon valmentaja Ryhmäliikunnan ohjaaja Yrittäjä Bloggari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta