Tsekkaa video: Tehokas kehonpainotreeni – kesäkuntopiiri!

KEHONPAINOTREENI | AINA KOTIIN PÄIN

Tänään ohjasin taas Allas Sea Poolilla kehonpainotreenitunnin. Tuli todettua taas porukalla, että on se vaan kivaa!

Erilaista ja kivaa! Sitä saa käyttää kehoaan ihan eri tavalla ja jollain viisiin mieli se vaan lähtee aina leikkiin mukaan: sitä ei edes tajua, kuinka riehaantuu ja kohta on jo ihan naatti. #liikunnanilo

Moni munkin tuttu on kuntosali- tai ryhmäliikuntapuolelta. Kyllähän sielläkin vaihtelua on, mutta rehellisesti sellaista simppeliä pikkukikkailua ja puuhastelua tulee tehtyä harvoin. Kehonpainotreeni on tähän loisto!

Aina se erilainen treeni vaan on kotiin päin! Kehonpaino on lisäksi se tärkein paino, jota meidän tulee jaksaa kannatella arjessa. Joten…miksi ei? 🙂

Parasta kuitenkin on se, että jokainen voi tehdä omaan tahtiinsa ja oman kehonsa ehdoilla. #inhimillinenote

 

Tänään käytettiin treeneissä Altaan portaita tehokkaasti hyödyksi ja vedeltiin myös renkailla leukoja. Treenissä yhdistyi liikkuvuus, kestävyys ja voima.

Hiksa tuli! Onneksi ihana meri muistutteli meitä vienosti luomuilmastoinnilla, joten ei kuitenkaan läkähdytty. 😀

Ensi viikolla treenataan Altaalla taas torstaina. Tällä kertaa klo 17.30.

Altaan syyslukkarissa 14.8. lähtien mun kehonpainotunnit tulevat olemaan maanantaisin klo 18.30.

Tuu säkin mukaan, tervetuloa! <3

 

Treenilippu maksaa 25€ ja se sisältää yhden aktiviteetin lisäksi uinnin ja saunan. Saat kyseisellä lipulla viettää Altaalla aikaa yhteensä 10 tuntia, eli voit jäädä aurinkoisena päivänä vaikka ottamaan brunaa. 🙂

 

KEHOPAINOTREENI | VIDEO: TEHOKAS KESÄKUNTOPIIRI

Seuraavan tehokkaan kesäkuntopiirin voi toteuttaa myös liike kerrallaan. Tsekkaa alta video (lisää YouTubessa -> Coachingkira)!

 

KUNTOPIIRI – LIIKKEESTÄ LIIKKEESEEN:

1. Jännehypyt eteen
2. Lankkukävely seinää vasten
3. Yhden jalan ponnistus askelkyykystä
4. Liikkuva rintapunnerrus
5. Ilmahypyt

 

Tee 3-4 kierrosta. Jokaista liikettä 10-20 oman tunnon ja kunnon mukaan. 🙂

Siirry liikkeestä liikkeeseen ripeästi. Kun olet tehnyt kuntopiirin kerran läpi, niin pidä 60-90 sek tauko.

 

KUNTOPIIRI – AIKAA OTTAEN:

Voit suorittaa liikkeet myös ajan kanssa:
1. Kierros, 45 sek
2. Kierros, 35 sek

 

Tällöin tee yksi liike kerrallaan. Pidä jokaisen liikkeen välissä 15-20 sek tauko.

 

 

 

Treeni-iloa ja AURINKOA!
x Kipa

 

 

EDELLINEN KIRJOITUKSENI:

Tukiverkosto | Valitse seurasi oikein

 

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTube – Bloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

instagram

<3

(Visited 759 times, 2 visits today)
kira

Instagram: coachingkira Snapchat: kipatiivola **** KTM Auktorisoitu Personal Trainer TrainerLab-kouluttaja Työhyvinvointivalmentaja Elämäntaidon valmentaja Ryhmäliikunnan ohjaaja Yrittäjä Bloggari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta