Treeni ja väsymys | Kannattaako väsyneenä treenata?

Väsymys | Kun veto vaan on veke

Aina se vaan jossain vaiheessa tulee: sikamoinen väsymys, mutta treenaamaan pitäisi mennä. Onko väsyneenä treenaamisesta mitään hyötyä? Kannattaako väsyneenä liikkua vai pitäiskö jäädä lepäämään?

Tässä on puolensa ja puolensa: joskus kannattaa taistella tökköä oloa vastaan, sillä harvoin tehty treeni harmittaa. Aika usein tulee ajateltua, että ”vaikka aluksi vähä väsytti, niin hyvä kun tulin”.

Toisaalta joskus käy niin, että ”ei olisi pitänyt tulla, ei vaan lohkea”, koska joskus se veto vaan on veke.

Kannattaako väsyneenä siis edes ajatella treeniä? Entä onko esimerkiksi piristeistä, kuten kofeiini, apua?

 

väsymys

Millainen väsymys on kyseessä? 

Sanoisin, että tarkkaile hieman väsymystäsi. Onko se sellaista, että kaipaat vain hetken saada pitää silmiä kiinni? Tuntuuko väsymys sellaiselta, että se menee pienellä levolla ohi?

Mikäli koet, että väsymys on vain hetkittäistä väsymystä ja uskot minipäikkäreiden tai hetken hengähdystauoan lataavan akkujasi, niin sitten give it a go!

Mikäli väsymys on selkeästi uupumusta ja tunnet, että nyt ei ihan hetken minibreikillä homma mene ohitse, niin lepää toki. Henkisesti tai fyysisesti uupuneena on haastavaa ylläpitää laadukasta treenitekniikkaa. Väsyneenä olet alttiimpi loukkaantumisille.

Mikäli väsymys on selkeästi alipalautumista esimerkiksi yleisesti liian kovasta tahdista työ- ja yksityiselämässä tai liian vähäisistä yöunista, niin lepää hyvällä omallatunnolla. 

väsymys

Väsymys ja palautuminen| Huolehdi ensisijaisesti palautumisesta

Liikunnassa ja liikkumisessa tärkeintä on nimenomaan palautumisesta huolehtiminen. Tämä on oman työni ydin personal trainerina: minun tehtäväni on pohtia liikuntaa ja kuormitusta asiakkaani kokonaiskuormituksen kannalta hänen tavoitteensa ja palautumisensa huomioiden.

Koska mikäli et palaudu, et jaksa liikkuakaan.

Ketkä kaikki ovat aloittaneet joskus uuden liikuntalajin? Muistatko sen innostuksen, joka saattaa jopa mennä parhaimmillaan vähän yli?  😀  Paras tapa aloittaa uusi laji tai harrastus on lisätä harjoittelumääriä ja rasitusta asteittain. Tällä varmistetaan palautuminen.

Sekä mielelle että keholle palautuminen on tärkeää. Kun olet väsynyt huomiosi saattaa herpaantua itse tekemisestä: suoritustekniikkasi saattaa kärsiä, koska hermosto on väsynyt. Myös tämä altistaa urheiluvammoille.

Toisaalta alipalautuminen aiheuttaa helposti innostuksen puutetta: ei vaan jaksa. Tavallaan olisi kiva, mutta kun ei vaan jaksa.

Tämä taas pitkällä aikavälillä usein aiheuttaa sen, että alat ruotimaan itseäsi ja ajattelemaan itseäsi laiskaksi tai saamattomaksi. Tämä oma sisäinen puhe saattaa kääntyä koko treenaamista vastaan: ei sitä mieli maassa ole kiva treenata ja lopulta homma vähän jää.

 

väsymys

Väsymys, uni ja treeni | Kannattaako treeni jättää väliin, jos olet nukkunut huonosti?

Vähäiset yöunet, jatkuva kiire ja stressi väsyttävät kehoasi ja mieltäsi, saletisti.

 

Mikäli koet, että kyseessä on lyhytaikainen väsymys, lähinnä kerran huonosti nukutut yöunet, voi liikunta piristää ja olla oikein hyvä ajatus.

 

Tottakai ideaali olisi, että päivääsi mahtuisi yhdet pienet päiväunet klo 12-15 välillä antamaan virtaa.

Kyllä mä sanoisin, että kannattaa kuitenkin antaa liikunnalle mahdollisuus: yleensä fiilis treenin jälkeen on huomattavasti parempi ja virkeämpi ja energiaa riittää kivasti loppupäiväksi.

Lisäksi tulee hyvä fiilis siitä, että kaikesta huolimatta teki treenin. <3 Hyvä pössis ja tyytyväisyys itseensä ruokkii motivaatiota ja liikuntaintoa.

Mikäli menet treenaamaan ja huomaat, että tästä ei tule lasta eikä k*kkaa, niin jätä suosiolla treeni väliin. Venyttele vaikka vähän aikaa tai ota lyhyt rauhallinen hetki vain olla.

 

On ok jättää treeni tällöin väliin – se ei ole luovuttamista eikä heikkoutta.

väsymys

Jatkuva väsymys | Pitääkö syy selvittää?

Kyllä pitää. Mikäli sinua väsyttää jatkuvasti tai väsymyksesi on selkeästi kroonistunut, niin pyri aina selvittämään syy.

Oletko ollut poikkeuksellisen stressaantunut viimeisen vuoden? Onko elämässäsi tapahtunut suuria muutoksia? Miten opiskelu, työ tai yksityiselämä kuormittaa sinua? Nukutko riittävät yöunet?

Muista myös, että kaikenlainen liikunta on useimmiten hyväksi (ei koske liiallista liikuntaa tai extreme-lajeja 😀 ). On todella viisasta myös jaksottaa treeniä ja välillä ottaa kaikki treenit vähän kevyemmin. Treeniä on kevyempikin treeni!

 

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus ja jokainen toisto on kotiinpäin. 🙂

 

Lisäksi voit keskittyä treeneissäsi sellaisiin treeneihin ja lajeihin, jotka palauttavat hermoston toimintaa eivätkä aiheuta kehollesi mittavia stressipiikkejä – eli treeni ei hapota.

On hyvä muistaa, että kovatehoinen ja raskas treeni on keholle aina stressipiikki. Vastapainoksi tarvitaan jotain palauttavaa.

Mikäli koet olevasi jatkuvasti väsynyt selvitä toki labrakokeilla asiaa, jotta voidaan poissulkea erinäiset terveydelliset seikat.

 

Väsymys ja herkkäunisuus | Vältä treenaamista liian myöhään

Jos olet herkkäuninen, niin vältä treenaamasta liian myöhään. Liian myöhään toteutettu treeni voi heikentää yöunia, sillä se siirtää aivojesi vaipumista syvään (palauttavaan) uneen.

Erityisesti mikäli yöunesi ovat viime yönä jääneet vajaiksi, niin pyri välttämään seuraavana päivänä raskasta liikuntaa iltakuuden jälkeen. Suosi aikaista nukkumaanmenoa.

 

väsymys

Väsymys ja kofeiini | Onko piristeet ok?

Lähtökohtaisesti nimenomaan väsymyksen siirtäminen piristeillä, kuten kofeiinilla, ei ole pitkäkestoisena kovinkaan suotavaa. Tottakai joskus sitä koffaria menee – onhan se maailman laajimmiten ja eniten käytetty keskushermostoa kiihottava piriste. 🙂

Treenaamiseen sillä on havaittu olevan apua jonkin verran.

 

40-60 minuuttia ennen treeniä kun nautit 3 mg painokiloasi kohti kofeiinia, niin saat treeniisi jonkin verran hyötyä. Käytännössä noin 2-3 prosenttia.

 

Eli ei nyt ihan liikoja. 😀

Käytännössä siis jos painat esim. 65 kg, niin juo parin kahvikupin verran kofeiinia eli 195 mg saadaksesi potkua reeniin. Yksi kahvikuppi sisältää noin 85 mg kofeiinia.

Ihan pinttynyttä tapaa koffarin nauttimisesta ei kannata tehdä: nauti kofeiinia vain ennen kaikkein tärkeimpiä treenejäsi tai esimerkiksi ennen aamutreenejä.

Kofeiiniin voi nimittäin myös tulla toleranssi: pitkäkestoisesti käytettynä joudut todennäköisesti jossain vaiheessa lisäämään nautittua määrää, koska nykyinen määrä ei potki. Tämä taas ei pidemmän päälle ole se kaikkein optimaalisin vaihtoehto. 🙂

Kofeiinin puolittumisaika on 5-11 tuntia, eli mikäli olet herkkäuninen, niin kannattaa nauttia päivän kofeiinit hyvissä ajoin ennen klo 16:sta.

 

Näillä eväillä eteenpäin – ja hei. Pääasia on, että löydät oman lajisi, nautit siitä ja teet sitä. <3 #inhimillinenote

 

Ihanaa viikkoa kaikille!
x Kipa

 

 

OSALLISTU ARVONTAAN:

Arkiaktiivisuusvalinnat ja Questbar-arvonta 4/4 | Jaa vinkkisi ja voita!

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTube – Bloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

instagram

<3

(Visited 2 567 times, 3 visits today)
kira

Instagram: coachingkira Snapchat: kipatiivola **** KTM Auktorisoitu Personal Trainer TrainerLab-kouluttaja Työhyvinvointivalmentaja Elämäntaidon valmentaja Ryhmäliikunnan ohjaaja Yrittäjä Bloggari

4 vastausta artikkeliin “Treeni ja väsymys | Kannattaako väsyneenä treenata?”

  1. Voi ei miten ihania kuvia❤️❤️❤️❤️❤️❤️ Aiva sairaan suloinen kaveri 😍 Ja hyvä oli juttukin!

  2. Tosi hyvä ja terävä kirjoitus! Sun tekstit on aina tosi kannustavia ja niitä on mukava lukea kun asia on kiteytetty hyvin ja napakasti sekä mukana aina myös vähän huumoria !! 😊

    Mun mielest se ensimmäinen ja tärkein juttu, teit sit mitä tahansa, on se et kuuntelee itteään. jos väkisin paahtaa jotain sellasta mistä tulee vaan entistä väsyneempi ja huonompi olo niin ei siitä voi mitään hyvääkään seurata. jos on kovin ahdistunut niin se et vähän venyttelee, nukkuu yön yli ja katsoo taas aamulla uudestaan mikä on tilanne niin on aika hyvä taktiikka 👍😉

    ja voi hellanlettas mitä ihania kuvia possesta ❤❤❤

    • Moikka! Ihanaa, kiitos – kiva kuulla! Mä tykkään, että tärkeissäkin asioissa on aina vähän pilkettä silmäkulmassa, niin niistä jaksaa kiinnostua ihan eri tavalla. 😀

      Juuri näin, tosi hyvin sanottu! Kyllä se oman itsensä ja kehonsa kuuntelun jalo taito on aina kotiinpäin. Se todella on energiaavievää tehdä ja taistella asioita vastaan väkisin. Joskus on todella hyvä vaan antaa olla ja olla treenaamatta, kun keh ja mieli niin sanovat. <3

      Haha, ja kiitos! Bossella on melkoiset unenlahjat, joten kuvat tuntui just passelilta just tähän tekstiin. 😀 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta