Ruokavalio | Ota riittävän pieniä askelia ja onnistu!

TERVEYSTEOT | OMAT HYVÄT VALINNAT

Seisot ruokakaupassa ja katsahdat naapurin ostoskoppaan. Kasviksia, basilikaa, hienoja juustoja, tuoreleipä, täysrasvaisia maitotuotteita, mausteita, terveellisiä öljyjä, kivennäisvettä…suuntaat katseesi toiseen suuntaan ja katseesi siirtyy toisen ihmisen ostoskoppaan: valmisruokana makaronilaatikkoa, juomaksi limukkaa, juustoja, patonkia, sipsejä ja dippiä sekä muutama olut.

 

Ei ole vain yhtä tapaa syödä terveellisesti. Se, mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Se, mitä valitset lautaselle, on aina henkilökohtainen asia. Valintoihin vaikuttavat minkälaiset ruokailutottumukset sinulla on kotona ollut tai ei ole ollut, millainen kotimaasi ruokakulttuuri on, mikä on eettinen vakaumuksesi tai jopa puhdas oma mielipiteesi siitä, mikä on terveellistä ruokaa. 

 

Hienoa onkin se, että ihmiskeho on sopeutuvainen. Se sopeutuu monenlaiseen ruokavalioon, ruokailutyyliin ja -rytmiin. Jos pitäisi nostaa jalustalle jokin yksittäinen tekijä ruokavaliosta, johon ainakin kannattaa panostaa, niin nostaisin ruokavalion monipuolisuuden.

 

ruokavalio
Suomalaiset syövät keskimäärin 168 g kasviksia päivässä. Tämä on melko kaukana suositellusta puolesta kilosta. Aloita siis ruokavalion monipuolistaminen vaikka kasviksista. <3

 

RUOKAVALIO | MONIPUOLISUUS EDELLÄ

Sinä itse voit vaikuttaa ruokavalioosi valitsemalla minkälaista polttoainetta kehoosi solujen rakennusaineeksi menee. Me suomalaiset syömme keskimäärin 168 g kasviksia päivässä. Se on todella kaukana puolen kilon suosituksesta.

Ruokavalion monipuolistaminen onkin kätevintä aloittaa kasviksista, sillä niiden saanti ja laittaminen on helppoa. Take away -salaattibaareja on tullut todella moneen kauppaan, kaupan valmistiskit, valmiit salaattipussit ja keittovihannekset, pakasteet…Mikäli kaipaat vinkkejä kasvisten lisäämiseksi ruokavalioosi, niin voit lukea vinkkejä täältä.

Ruokakolmio on hyvä työkalu ruokavalion monipuolistamiseen: valitsemalla jokaisesta ruokaryhmästä jotain on helppo rakentaa monipuolinen ruokavalio. Valitse ruokakolmiosta ruoka-aineita periaatteella alemmista tasoista enemmän kuin ylemmistä tasoista. Tällä takaat mm. monipuolisen ravintoaineiden saannin: hiilihydraatit, proteiinit, rasvat, vitamiinit sekä hiven- ja kivennäisaineet.

 

ruokavalio
Ruokakolmio on superhyvä väline monipuolisen ruokavalion koostamiseen. Valitse kolmiosta periaatteella alimmilta tasoilta eniten, ylemmiltä tasoilta vähemmän.

 

Ruokakolmiosta on hyvä huomata se, että ihan kolmion kärki ei sisälle kropalle mitään tarpeellista. Se siis on kaikki sellais.…-‚.öta ”höttöä”, joka voidaan ajatella herkkupäivän ratoksi: puhdistettua, valkoista, jauhoa, sokerisia ja rasvaisia herkkuja (keksit, pullat, hässäkät ja pässäkät), limut, donitsit, sipsit jne.

Nämä silloin tällöin ovat ok, ei se tapa, jos joskus sattuu menemään himaan Arnold’sin donitsien kautta. 🙂 Mutta välttämättömiä terveyttä tai ravitsevaa, monipuolista, ruokavaliota ajatellen ne eivät ole.

 

ruokavalio
Bongaatko mitä kaikkia ruokakolmion tasoja kuvasta? :)Salaatti on mainio ruoka siksi, että sitä voi tuunata mielensä mukaan. Tässä lautasella on kaikki sellaisia, jotka olivat ”puoliksi tehtyjä”: salaattipohja valmissalaattipussista, avokado syöntikypsänä, pensasmustikat, Mifu kypsennettävä raejuusto (Curry) sekä kevyt Thousand Island -salaattikastike. Eikö muka ole helppoa, häh? 😀

 

 

RUOKAVALIO | UNOHDA KIIHKOMIELISYYS

Välillä erityisesti somessa törmää todella kärkkääseen keskusteluun ruokavalioista. Lehmänmaidon soveltuvuudesta ihmiselle käydään kiivasta keskustelua, viljojen sopivuudesta kahistaan ja omega-rasvoista kuhistaan.

Toivoisin, että ruokavaliokeskusteluissa muistettaisiin kunnioittaa ihmisten yksilöllisyyttä. Lisäksi toivoisin välistä hieman ystävällisempää suhtautumista kanssaihmisiin. Lähtökohtaisesti tulisi kunnioittaa kaikkien omakohtaisia tuntemuksia: joku sietää jotain ruokaa paremmin, joku huonommin.

 

Jollekin joku toinen toimii hyvin, kun se jollekin
toiselle on selkeä myrkky. Yhdellä henkilöllä ruokavalinnat ovat eettisiä,
jollain toisella uskonnollisia. Joku vetää puhtaalla mutulla.

 

Oletteko huomanneet tätä: kun ravintokeskusteluita seuraa, niin joskus keskustelut puolesta ja vastaan saavat jopa kiihkomielisen omien ajatusten ja arvojen puolustamisen?

Tällöin unohdetaan helposti kunnioittaa toisen ihmisen näkemyksiä ja kokemuksia. Joskus huomaa, kuinka jotkut henkilöt pitävät omia näkemyksiään automaattisesti parempina – koska näin vain on. Mikään muu asia ei voi olla toimiva, koska itse ei ole sitä samaa mieltä.

Kiihkomielinen omien näkemysten ajaminen aiheuttaa kanssakulkijoissa lähinnä vastarintaa. Ihminen on itsensä paras asiantuntija. Tärkeintä on, että jos bongaa jonkin itselleen ei-toimivan ruoka-aineen tai ruokavalion sitä ei ala tuputtamaan muille.

Saatika pitää omia näkemyksiään oitis parempana. Hyvin argumentoitua keskustelua on toki aina hedelmällistä käydä: tieto on luotu jaettavaksi.

 

 

ruokavalio

 

RUOKAVALIO | VIIKONLOPUN VALINTA

Painonpudotuksessa ja -hallinnassa puhutaan usein pienistä askelista. Sama ajatusmaailma koskee aihetta terveys. Ihan yhtä lailla terveys on pieniä askelia.

Millainen sitten on oikean kokoinen askel?

Sellainen tarpeeksi pieni askel, joka on toteutettavissa vaikka heti. Ei parin päivän päästä, ensi viikolla, maanantaina, kesän jälkeen, kiireiden jälkeen, loman jälkeen tai niin pois päin. Se on toteutettavissa vaikka siltä seisomalta, silloin askel on riittävän pieni.

Sinä vaikutat terveyteesi ja ruokavalioosi eniten: rehellinen omien tuntemuksien ja olotilan kuuntelu ruokailun jälkeen, ottaminen selvää ja rohkea kokeilu sekä monipuolisuus ruokavaliossa ovat avaintekijöitä.

Tänä viikonloppuna pohdi mikä sellainen seikka ruokavaliossasi kaipaa petraamista, jota olet pohtinut jo pitkään. Jokin sellainen, joka saa sinut toteamaan, että ”pitäisi syödä enemmän” tai ”pitäisi vähentää”.

Pohdi kohdallasi kuinka mahdollista se on toteuttaa juuri nyt? Miten toteutat sen, mikä auttaa sinua toteuttamaan tuon pienen askeleen?

Jaa myös kommenttina alle, mikä on sinun ”pitäisi” tälle viikonlopulle. Laita postaus jakoon sellaisille, joiden huomaat olevan samassa tilanteessa.

 

Tänä viikonloppuna otetaan terveysaskel omiin ruokavalintoihimme:
vaihdetaan pitäisi-sanan tilalle teen!

 

Löydä usko itseesi ja luota siihen, että teet terveyttä edistäviä miniaskeleita elämässäsi. Isot harppaukset harvoin toimivat pitkällä aikavälillä, joten mitä voit tehdä jo tänään?

 

 

Terveydeksi, ystävät!
x Kipa

 

EDELLINEN KIRJOITUKSENI:

Onnellisuus ja stressinlievitys | Näin lisäät luontoelementtejä päiviisi

 

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTube – Bloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

instagram

<3

(Visited 1 921 times, 1 visits today)
kira

Instagram: coachingkira Snapchat: kipatiivola **** KTM Auktorisoitu Personal Trainer TrainerLab-kouluttaja Työhyvinvointivalmentaja Elämäntaidon valmentaja Ryhmäliikunnan ohjaaja Yrittäjä Bloggari

2 vastausta artikkeliin “Ruokavalio | Ota riittävän pieniä askelia ja onnistu!”

  1. Hyvä kirjoitus! Ruokakiihkoilu on ärsyttänyt aina. Jatkuva puuron tuputtaminen aamupalaksi… kun ei toimi ei toimi; ei tee mieli, syömisen jälkeen ei ole ravittu tyytyväinen olo, massussa alkaa kuplia ja tulee energiaton olo. Mutta puuro iltapalaksi; toimii! ☺️ Sitä kiihkoilijoiden vaikea ymmärtää…

    • Kiitos! 🙂 Sama homma, välillä ihmettelee sitä miksi suhtautua kiihkomielisesti jonkun toisen ihmisen valintaan. 😀 Sitä näkee ainakin somessa yllättävän paljon. Itseasiassa toi on hyvä pointti: kaikki eivät edes tykkää puurosta. Ja monilla se voi iltaisin nautittuna jeesata unensaantia, niin se on ihan hyvä ajatus vetää sitä iltapalaksi. Tai lounaaksi, tai välipalaksi. Aina saa soveltaa ja kokonaisuushan se on, joka ratkaisee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 11
Tykkää jutusta