Murehtiminen | Tee murehtimisesta ystäväsi

MUREHTIMINEN | MITEN MENEE NOIN NIINKU OMASTA MIELESTÄ?

Tää on ollut omituinen viikko. Maanantai oli muutoin hyvä, kunnes käytin rakkaan uuden koiratulokkaan eläinlääkärissä. Ilta sai dramaattisen käänteen, joka poiki käsittämättömän paljon asioiden hoitamista. Olin surullinen. Olin pettynyt, olin niin pettynyt!

Ennen kaikkea olin murheen murtama, tuntui kuin henkinen minäni olisi jäänyt rekan alle – monta kertaa.

Ilta meni vatvoessa. Huomasin vielä yöllä itkeväni ja valvovani miettien asioita. Miettien elämää. Murehdin.

Tiistaina Silakseen liittyvien asioiden käsittely jatkuu samalla, kun teen etänä hyvinvointivalmennuksia puhelimitse kotonani. Puheluiden välissä murehdin ja itkin. Voimia oli kuitenkin kerättävä, sillä minulla oli alkuillan jumppatunnit – on kerettävä kokoamaan itsensä ennen tunteja.

Tiistaina oli tehtävä päätöksiä, miten etenen Silaksen kanssa. Sain kuulla, että rakas pikkumies lähtisi jo keskiviikkona. Olin henkisesti valmistautunut vasta ensi viikkoon. Tiistai-ilta meni käsitellessä luopumisen tuskaa. Ja once again murehtiessa maailman menoa. Mikä ihme tätä syksyä vaivaa? 😀

 

murehtiminen
Mahtuu tähän viikkoon paljon hyvääkin – mm. kampaaja. <3

 

Keskiviikkona etävalmennukset jatkuvat. Työt on hoidettava, vaikka pinnan alla kuohuu. Koira tultaisiin hakemaan kolmelta ja mua vaan itkettää. Miksi luopuminen ja irtipäästäminen on niin kovin vaikeaa?

Olen luonteeltani optimisti. Olen aina ollut. Mutta tänä syksyä sitä on himppasen koeteltu ja olen useat kerrat pohtinut itsekseni, että miten menee noin niinku omasta mielestä. 🙂

 

murehtiminen
Vaikka murehtiminen välillä valtaa on muistettava olla ja oltava kiitollinen siitä hyvästä, jonka on kaiken shitinkin keskellä saanut. <3

 

MUREHTIMINEN | TIEDÄTTEKÖ, KUN ASIOITA VAAN SATTUU

Käyn tässä samaan aikaan Mindfulness tunnetaitovalmentajan koulutusta. Joskin viime viikon opetuksen jouduin jättämään välistä, kun alanaapurimme ilmoitti että koirilla on kaksistaan joku karvakuonodisko menossa ja VOI olla, että Silakseen sattui.

Lähdin tietty tukka putkella koulutuksesta kotiin katsomaan pikkumiesten tilanteen. Kun tulin kotiin, molemmat olivat täysiä enkeleitä. Kotona oli selkeästi tehty koirajuttuja ja pari sisustusideaa oli toteutettu.

 

Ketään ei onneksi ollut sattunut. <3 Tajusin vasta myöhemmin, että Silas kärsii eroahdistuksesta. Häntä ei ollut ilmeisesti  totutettu yksinolemiseen edellisessä paikassa ja näkihän sen selkeästi: en ole koskaan nähnyt näin läheisyyden kaipuista koirulia. Se toisaalta tuntui hyvältä, kun joku niin ahnaasti hamusi syliin – ihan vain olemaan lähelläsi.

 

Tämä koulutus elämäntaidon valmentajan koulutuksen ohella ovat selkeästi minulle tällä hetkellä enemmän, kuin tarpeen. Olen ihan eri tavalla läsnä tunteissani. Sekä hyvissä, että haasteellisissa. Niistä on oikeesti nyt just jeesiä.

Keskiviikkoilta olikin omanlaisensa. Minulla on keskiviikkoisin Espoossa tunnit ja olin lupautunut sijaistamaan kollegani Gritin. Ei vaiskaan, juuri tänä keskiviikkona istuin Kehä I:n ruuhkassa yli tunnin sillä seurauksella, että en päässyt ohjaamaan tuntia. Autosta sain operoitua hätäsijaisen vetämään puskista HIIT-tunnin asiakkaille.

 

murehtiminen
Välillä elämä antaa myös kivoja ruoka-annoksia. Ravintola Lasipalatsin alkuruokasalaatti. Kävin torstaina siellä lounaalla.

 

Ai että, kun nolotti. Siis ihan sikana. Pakko vaan lohduttautua sillä, että 11 vuoden ohjausuran aikana tämä oli ensimmäinen kerta. Murehdin sitäkin – nyt teen myös työni huonosti. Näitä kuullemma sattuu…uskottakoon se. #inhimillinenote

Mutta harmittaahan se silti. Joskus silti pistää ajattelemaan, että kai asioita sitten vaan sattuu.

Tänä aamuna heräsin siihen, että meillä ei toiminut sähköt. Niin sanotusti parempi puoliskoni oli unohtanut uusia sähkösopparin ja aamumeikkaukset tapahtui pilkkopimeässä kännykän taskulampun avustuksella. Olisittepa nähneet Bossen, kaveri ehkä vähän ihmetteli yhtäkkistä pimeyttä. 😀

Ei siinä muuten mitään, mutta itselläni oli sovittu meno klo 8-11.30 ja klo 12 olen pitämässä uniluentoa. Mihin väliin tässä nyt varmistaisi sen, ettei pakastin sula parketille, aiheuta vesivahinkoa alanaapurille tai sähköjä käynnistäessä mikään ei aiheuta paloturvallisuusriskiä. Olisi ihan karseeta, jos syttyisi tulipalo ja Bosse on himassa yksin.

Taas kerran oli todettava tähän aamuun se, että hitto. Asioita vaan sattuu. Harmitti. Onneksi asia hoitui, kiitos äitini. On se mahtava mimmi. <3

 

murehtiminen
Hyvä ruoka – parempi mieli. 🙂

MUREHTIMINEN | MIHIN SE OIKEASTAAN EDES VEISI?

Jossain vaiheessa tämän päivän aamupäivää tajusin, että hittoako näitä murehtimaan. Koska fakta on, että joskus sitä vaan sattuu: elämää. Auttaako se, että jään tuleen makaamaan? Ei.

Eilisen tekstini jälkeen olen saanut ihan käsittämättömästi tukea, viestiä ja sydämiä. Se on jotain sellaista, mitä en voi kuvailla – kiitollisuus ei riitä. Kiitos niin monelle ihmiselle elämässäni siitä, että vain olette. <3 Vau. Olette piristäneet päiviäni huimasti ja tuestanne saa voimaa!

Minulta on usein myös syksyn aikana kysytty, että ”miten ihmeessä otan tämän kaiken niin hyvin”? Nooh, en tiedä otanko hyvin tai miten näitä edes pitäisi ottaa. Kai me kaikki reagoidaan tavallamme.

Mutta hyvä kysymys. Kyllähän mä väsyn. Kyllä minä suren. Kyllä mäkin murehdin. Kyllä muhunkin sattuu.

Mutta jollain viisiin mulle on sisäänrakentunut läpi elämän myös mentaliteetti, että murehtimaan en jää. Minulla ei ole (koskaan ollut) taipumusta jäädä kylpemään tai vatvomaan harmituksen tai murheen tunteeseen. (Eri asia on sitten esim. ihmisuhteet ja niissä tapahtuvat epäoikeudenmukaisuude. Niistä minun on vaikea päästä yli.)

On osattava päästää myös irti. Se vaatii tunnetyötä ja halua tehdä se tunnetyö. Joskus hyvinvointi vaan vaatii työtä. Itseasiassa koko ajan. Jatkuvaa työtä.

 

Murheissa on se juttu, että aina kun yksi murhe poistuu ja unohtuu
toinen helposti esiintyy. Siksi murehtimaan ei kannata jäädä – koska jokainen murhe lopulta unohtuu seuraavan tullessa.

 

Jos minulta kysytään voimavarani on juuri tunnetyö. Uskon, että asiat loksahtavat kohdilleen kyllä jossain vaiheessa. Tämä syksy ja tämä vuosi eivät kestä loputtomiin. Mihin murehtiminen ja vatvominen oikeastaan edes veisi? Tulisi vain entistä huonompi fiilis.

On keskityttävä hyvään, jottei murehtiminen saa valtaa.

 

murehtiminen
Katsos, kun näin se vaan on. 🙂

MUREHTIMINEN | TERVETULOA, YSTÄVÄ HYVÄ

En todellakaan tarkoita, etteikö ihminen saisi surra tai pitäisi olla tunteeton. Päin vastoin. Anna palaa ja tunteile! Toivota tunne tervetulleeksi. Niin mäkin tein: kohtasin sen. Kutsu se kahville: ”aa, sä oot täällä, tervetuloa”.

Vältä juoksemasta tunteita karkuun.

Jos jäät murehtimaan tunnista, miksi jäät murehtimaan? Ehkä se on sinun yksi ominaisuuksista, että olet herkkä. Sitä ei tarvise hiljentää, vaimentaa eikä lakaista maton alle. Voit suhtautua murehtimiseen (ja herkkyyteesi), kuin ystävään.

Vietä sen kanssa hetki aikaa. Juokaa kahvit ja vaihtakaa kuulumiset.

Minulla on muutama hyvä pitkän ajan lapsuuden ystävä. Tiedättekö. Sellaisia ystäviä, joita näet superharvoin, mutta kun näette juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi ja kuin ei olisi koskaan katkennutkaan?

Sellainen voi olla myös suru ja murehtiminen: vaihdatte kuulumisia silloin tällöin istumalla alas kahville, syömään tai teette yhteistreenin. Sen jälkeen jatkatte molemmat matkaa omien elämienne pariin.

Kunnes taas tapaatte joku päivä ja vaihdatte kuulumiset. Voitte silti elää toisistanne erillään olematta riippuvaisia toisistanne.

 

Ei elämä tai maailma ole paha paikka, vaikka joskus rokatessa vähän roiskuukin. Halauksia!
x Kipa

 

 

EDELLINEN KIRJOITUKSENI:

Elämässä ainoa pysyvä asia on muutos

 

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTube – Bloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

hyvinvointi
~ Intohimolla ajettu asia on luotu onnistumaan. ~

Elämässä ainoa pysyvä asia on muutos

VUODESTA 2017 POVATTIIN MUUTOSTEN VUOTTA

Mä muistan vielä, kun tämä vuosi oli aluillaan. Tammikuu ja talven hämärät. Päiviä siivitti uuden alku ja juuri kuluneen vuoden jälkipuinnit ja irtipäästämiset.

Vuodesta 2017 povattiin suurten muutosten vuotta. Mä aina ajattelin, että se jotenkin liittyisi tyyliin uusiin duunikuvioihin. Tai ehkä siihen, että ilmaantuisi mahdollisuus seikkailla ulkomailla. Tai se tarkoittaisi vaikka keittiöremppaa.

Pieni hintsi oli siitä, että suurten muutosten vuosi saattaisi merkitä myös sitä, että edessä on jotain sellaista mikä ei tapa mutta vahvistaa.

En tajunnutkaan, että niin usein tahattomasti heitetty sanonta kirjaimellisesti voisi oikeasti todella tapahtua tänä vuonna. Ja monta kertaa lyhyen ajan sisään. Ja että siinä niin vahvasti läsnä olisivat kuolema, huoli, irtipäästäminen sekä luopumisen tuska.

Olen huomannut ja ymmärtänyt sen, että elämä on laina. Mitään et ota täältä mukaasi ja niin harva asia todella on sinun. Asiat ovat ainutkertaisia, ne ovat meillä lainassa. Siksi niitä pitää arvostaa hetkessä. Liikaa ei pidä pohtia tulevaa eikä liiaksi pitää kiinni menneestä.

 

muutos

MIKÄÄN EI OLE PYSYVÄMPÄÄ, KUIN MUUTOS

Elämme elämäämme niin usein ajatuksin, että olisi olemassa jokin ideaali versio asioista. Jokin ”oikea” tapa, miten asioiden tulisi olla tai mennä.

Synnyt, kasvat yhteiskuntakelpoiseksi, käyt tietyt koulut, harrastat, menet töihin ja tienaat tietyn määrän rahaa, hankit tietynlaisen asunnon, vanhenet, olet omatoiminen seniori ja lopulta sinusta aika jättää.

Lisäksi pyrimme niin suurella vimmalla ja energialla optimoimaan asioita.  ”Ottamaan itseämme niskasta kiinni.” Terveyttä, hyvinvointia, liikuntaa, perhe-elämää, pankkitilin saldoa, sisustusta, vaatekaappia, vaatekokoa jne. optimoiden. Ihmettelemme hyvin usein sitä, miksi joskus ennen joku asia oli helpompaa, todennäköisempää tai ihan muuten vaan erilaista (= paremmin).

Se on siksi erilaista se mennyt aika, koska se oli silloin. Olit myös itse silloin erilainen. Nyt on nyt ja näiden kahden ajanjakson väliin mahtuu muutos. Hyvin usein valmennuksissa ihmiset pohtivat mennyttä aikaa ja sitä, kuinka silloin nuorempana esimerkiksi painonhallinta oli niin paljon helpompaa. Sitä pysyi kuosissa ihan superpienillä muutoksilla. Kysyn aina seuraavaksi mikä ajanjakso ja -kohta hänellä on mielessä ja kauanko tästä on.

Vastaus on yleensä useampi vuosi.

 

Mitä olen tämän vuoden aikana oppinut on se, että vertaaminen ei auta.
Idealisointi ei auta.
Elämällä on sinulle aina jokin ylläri takataskussa.
Tärkeää on ymmärtää, että mitä sinä jotain ennen olit ei kerro mitään siitä
mitä sinun on mahdollista olla nyt.

 

Mikään ei ole pysyvämpää, kuin muutos. Elämä on jatkuvassa liikkeessä. Meidän tehtävämme on reagoida tähän elämän liikehdintään sen hetkisillä tiedoillamme, taidoillamme ja osaamisellamme sen hetken parhaalla mahdollisella tavalla. Muuta sinun tai minun ei tarvitse tehdä. On luotettava prosessiin. Katsoa ne kortit, joita kulloinkin annetaan ja elää homma läpi.

 

On mahdollista, että myöhemmin jokin tekosi osoittautuu sellaiseksi, jonka jälkiviisaana tekisit toisin.
Mikään ei ole viisampaa, kuin jälkiviisaus. Asukoon se meissä jatkossakin ja ottakaamme oppia
siitä avoimen uteliain mielin – ei tuomitsemalla tai ruotimalla itseämme.
#inhimillinenote

 

muutos

MUUTOS USEIMMITEN LIITTYY JOSTAIN LUOPUMISEEN

Mulle on kirkastunut tämän syksyn myötä se, että muutos useimmiten liittyy jostain luopumiseen. Muutoksessa saa aina jotain tilalle –  jostain on samalla luovuttava. Muutos on itsetutkiskelun ja itsetuntemuksen syventämisen aikaa. Joskus muutokset ovat hyvin pieniä: käynti kampaajalla ja päätätkin leikata pitkän tukan polkaksi. Ehkä vaihdat maitomerkkiä Valiosta Arlaan. Tai aloitat uuden harrastuksen tai lopetat vanhan. Vähennät töitä tai saat ylennyksen.

Jotain tällaista.

Toisaalta joskus vastaan voi tulla sellaisia asioita, jotka todella testaavat rajojasi. Elämänasennettasi ja -myönteisyyttäsi. Todellista jaksamistasi, arvojasi ja elämäsi prioriteetteja. Joskus niihin saattaa liittyä vahvasti sen pohdiskelu, miksi ylipäätään olet täällä? Joskus saatat jopa ihmetellä, miksi jotain tapahtuu juuri sinulle.

 

Miksi muutoksen pitää joskus olla niin massiivisen suuri, sinua kokonaisvaltaisesti
niin suuresti ravisteleva asia?

 

Olen hyvinvointivalmentaja. Minulla on käynyt tuuri, koska minulla on jonkin verran työkaluja kehittää tunteideni hallintaa ja käsittelyä. Tämä vuosi on kuitenkin koetellut tietojani ja taitojani enemmän, kuin mikään muu vuosi koskaan. Nimenomaan tämä syksy. Enkä puhu valmennuksista, vaan puhun omasta elämästäni.

Minulta tänään kysyttiin kirjoitanko enää blogia, kun en ole julkaissut pitkään aikaan. To be honest viime perjantaina kirjoitin viimeksi. Kyllä kirjoitan. Aikani ja voimavarani vain ovat olleet käsittämättömällä koetuksella tänä syksynä – tänä suurten muutosten vuonna 2017.

Olen seissyt vastakkain ajatuksen kanssa, että mitäs jos minulla ei kohta olekaan enää isosiskoa. Jos joudunkin luovuttamaan elämälle hänet? Vaikka et ole aina vierelläni olet kuitenkin aina läsnä, olet rakas siskoni. Kun sinulle tapahtuu elämässäsi vaikeita asioita osaanko minä olla – pystynkö minä olla – sinun tukenasi riittävän hyvin ja oikein?

 

muutos

 

Olen olosuhteiden pakosta ottanut vastaan myös sen, miten kohdata pelko, epävarmuus ja tyhjä olo siitä, että minulla ei olisikaan enää äitiä? Kenelle minä sitten soitan ja olen maailman ihmeellisiä asioita ihmettelevä ja joskus jopa kiukutteleva lapsi?

Olen käsitellyt myös ajatusta, että mitäs jos 94-vuotias pappani ei olekaan meidän kanssamme enää jouluna? Kenelle minä sitten annan eskimosuukkoja nenätysten tai kuka minua halatessaan taputtaa selkääni ”majavan häntää” esittäen? Kenen kanssa minä nyt olen yhtä puuta, kuten meillä on papan kanssa tapana sanoa?

Olen myös vääntänyt ja kääntänyt oman parisuhteeni kanssa. Voimavarat ovat vähissä. On vaikeaa koittaa hitsata kaksi niin soroista särmää yhteen. Kaipaan etäisyyttä, kaipaan aikaa omille ajatuksille – mitä minä oikeastaan parisuhteelta haluan ja tarvitsen? Olenko onnellinen? Mitä onnellisuus tarkoittaa minulle?

Olin onneni kukkuloilla perheen uudesta koiratulokkaasta. Tarvitsin pitkästä aikaa jotain pysyvää elämääni. Jotain sellaista, joka katsoisi minuun päin huokuen pyyteetöntä rakkautta sanoen: ”kaikki tulee olemaan hyvin – kunhan vain rapsutat minua ja huolehdit minusta, niin kaikki tulee olemaan hyvin”.

Eilen jouduin tekemään elämäni raskaimman päätöksen luopua tästä koirasta. Olen murtunut. En voi lopettaa ajattelemasta pientä viatonta koiranpentua, joka joutui ihmisten näkemyserojen pelipalloksi. Joka kerta, kun mietin Silasta itken. Itku tuntuu puristuksena rintakehästä, minulta loppuu happi. Ikävöin niin kovin.

 

muutos

ELÄMÄ – ASIAT OVAT LAINASSA

Käsitin tänä syksynä, että elämässämme asiat ovat lainassa. Asioita, tilanteita, suhteita, eläimiä ja ihmisiä tulee – ja menee. Mikään ei oikeastaan ole pysyvää. Aluksi se tuntuu karulta, mutta oikeastaan se on juuri se elämän kaunis puoli.

On osattava nauttia hetkestä. Tässä ja nyt. Annettava hyvän kantaa ja muistaa ne hienot asiat, joita on jo saanut. Huolimatta siitä, että jostain pitää luopua. Luopuminen tuntuu raskaalta, mutta se saa meidät ajattelemaan ja arvostamaan entistä enemmän sitä hyvää, jonka kerkesimme saada.

Elämä todella on asennekysymys. Lasi voi oikeasti olla puoliksi täynnä tai se voi olla puoliksi tyhjä – kummasta lasista minä juon viinini? (Kyllä, juon viiniä. Joskus jopa viikollakin.) Juon siitä puoliksi täydestä, hymy kasvoilla. Sillä tiedän, että kaikki tulee olemaan hyvin. Moni asia on jo paremmin, kuin vähään aikaan oli. Luotan prosessiin.

 

muutos

 

Sinun on ystävä hyvä osattava elää hetkestä, ei pelosta käsin. Elämän suurin hyvä on oppia kohtaamaan ja käsittelemään epämiellyttäviä ja luopumisen tunteita. Miksi? Sillä ne kasvattavat meitä eniten. Ne saavat meidät huomaamaan elämän kauneuden. Ei se, että elämä olisi tasaista hattaraa tai hyvää, koska silloin emme todella joudu kohtaamaan itseämme tai asioita.

Olemme täällä kehittymässä ihmisinä. Ja sitä totta vieköön vuosi 2017 on ollut. Se ON ollut suurten muutosten vuosi: ennen kaikkea se on ollut itsensä uudelleen luomisen, kehittämisen ja sopeuttamisen vuosi.

 

Se, jos mikä on suurta se.
x Kipa

(Taustalla soi Didon Life for Rent)

 

 

EDELLINEN KIRJOITUKSENI:

Arvonta! | Suolaista vai makeaa ruokaa – mistä johtuu suolaisen ruoan himo?

 

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTube – Bloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

hyvinvointi
~ Intohimolla ajettu asia on luotu onnistumaan. ~