Mielensäpahoittajat | Hei nyt relatkaa, suomalaiset!

MIELENSÄPAHOITTAJAT | MIKÄ IHANA TEKOSYY…

Tiedättekö, harvoin avaudun asioista. Mutta nyt on pakko, koska tämä on mietityttänyt jo liian kauan. Seuraa siis avautuminen.

 

Onko mielensä pahoittamisesta tullut joku suomalaisten kansallislaji?!

 

Millaisia kokemuksia teillä on aiheesta? En tiedä teistä, mutta mielestäni mielensä pahoittaminen on ollut kovassa nosteessa ainakin viimeisten 5 vuoden aikana. Samaan aikaan rinnalle on tullut downshiftausta, mindfulnessia, hetkessä elämistä ja kikkoja kehon kuunteluun sekä chillailuun ja armollisempaan ihmiseloon (…?).

Välillä tekisi mieli tokaista, että epic fail, joskin optimistina en halua kuulostaa liian pessimistiltä.

Ja hyvä, että kaikenlaista ilojeenaminamikuuntelesisintäääntäsihattarakurssia on olemassa – niille nimittäin selkeesti on tarvetta.

 

suorittaminen
”Kesällä viimeinkin voin ottaa iisimmin…”

 

Tässäpä aloin huvikseni oikein pohtimaan, että miten me suomalaiset niinkuin yleisesti voidaan? En tiedä liittyykö tämä ja kuinka paljon suomalaisuuteen – fiksummat ja kosmopoliitit ihmiset jakakoot ajatuksensa ulkomaista -, mutta omalta osaltani peilaan seuraavan kirjoitukseni siihen (olen matkannut 13  eri maassa ja mielestäni suomalaisuus on kyllä vertaansa vailla tässä.)

Olemme Suomessa nimittäin todella sääntöperustaisia ja katsomme hassulla tavalla nykyään oikeudeksemme vaan huudella ihmisille ja ojentaa heitä. Esimerkkinä viime perjantai. Ennen klo 15:sta olin törmännyt jo neljään mielensäpahoittajaan tai huutelijaan.

Ennen aamuseiskaa eräs tätönen käveli ohi naama punasta puhkuen ja katsoin tiukasti Bossea. Tiedän, Bosse on utelias pentu ja iloisen uteliaan luonteensa vuoksi se kirmasi iloisesti tätösen luokse.

Tätönen tuhahti koiraa paheksuvasti katsoen, että ”eipä kävisi koirasi jalkoihin, jos pitäisit sitä kiinni”. Ja jatkoi nokka pystyssä matkaansa. Noh, sanoin vain iloisella äänellä perään, että ”iloista päivänjatkoa”. 🙂

 

mielensäpahoittajat
Mä nään jo naapuruston lööpit: ”Raivohullu koira kävi jalkoihin kiinni!” 😀 😀

 

Harmittaa joskus, että toisen huonon tuulen tielle osuu sivullisia. Olimme taloyhtiön takapihalla hiljaiseen aikaan, pienen 3 kk koiranpennun kanssa. Bosse ei edes tiedä, mitä aggressio on, se on maailman kiltein sintti. (Tiedän, kaikki omistajat sanovat näin koiristaan, myös minä 😀 )

Myöhemmin päivällä olin pyörällä liikenteessä. Liikenne on sitten mesta paikka. Siellä jaksaa aina joku ojentaa muita ties mistä liikennesäännöstä. Tällä(kin) kertaa joku jalankulkija jaksoi komentaa ja osoittaa minulle paikkani pyörän kanssa: ”sun pitää ajaa tuolla” ja osoitti sormella autotietä.

Ei muuten pidä. Ajoin tietä, joka on merkitty sekä jalankulkijoille, että pyöräilijöille. Jos niin vimmatusti haluat elää sääntöjen mukaan ja ojennella muita niistä, niin opettele ensin ne säännöt. 😉

Noh, myöhemmin joku pyöräilijänainen kerkesi tiuskasta minulle, että ”osoita suunta, minne käännyt!”. Joo, kyllä. Ja se koskee myös sinua, neitiseni. Unohdit sitten kaikessa mielenpahoitusprojektissasi ja pyhässä sääntömaailmassasi käyttää itse (sitä oikeanlaista) käsimerkkiä.

Myöhemmin päivästä polkiessani ohi muutama kundi jaksoi huudella ja irvailla naamallaan: ”polkee, polkee, jaksaa jaksaa, mömmöööömmöööö”.

 

😀 😀 Mä en kestä. Mä niin hajoilen täällä. 😀 

 

MIELENSÄPAHOITTAJAT | VOIMMEKO ME OIKEASTI NÄIN PAHOIN?

Ihan totta rakkaat kanssaihmiset. Voidaanko me oikeasti näin pahoin, että meidän täytyy huudella tuntemattomille? Pahoittaa mielemme ja tarttua tunteeseen aina kun siltä tuntuu sylkien eka sammakko suusta, mitä äänihuulet synnyttävät?

Onko tää kaikki oikeasti siitä, että meillä on hermot kireellä? Jos on, niin miksi? Miksi meidän päänuppia kiristää niin sikana, että pitää aukoa tuntemattomille? Mihin ovat unohtuneet vanhat kunnon käytöstavat?

 

Thank god on myös heitä, jotka osaavat suodattaa omat negatiiviset vibansa ymmärtäen, että heidän tunteensa ei ole muiden tunne. Se on tasan heidän oma tunteensa ja he ovat itse vastuussa omista tunteistaan – eivät muut.

 

Ollaanko me suomalaiset jotenkin väsyneitä? Ollaanko me jotenkin tyytymättömiä elämäämme? Mikä tässä niinku on, voiko joku selittää?

 

mielensäpahoittajat
Tää on tosi kliseisesti sanottu, mutta totinen tosi: Asenne ratkaisee. 😀

 

MIELENSÄPAHOITTAJAT | ”TÄMÄ VIIKKO ON ERINOMAINEN”!

Nyt mä heitän ihan vaan kostoksi yhden minimantran. Se koskee koko ensi viikkoa ja haastan siihen SUT. Koska alitajunta ymmärtää preesensin, niin mantra kuuluu yksinkertaisuudessaan näin:

 

Tämä viikko on erinomainen.

 

Heti maanantaina – tai jo tänä iltana – mieti viisi asiaa, joihin olet elämässäsi tyytyväinen. Kirjoita ne ylös ja kiinnitä jääkaapin/vessan/ulko-oven/vaatekaapin tai vaikka kylpparin peilikaapin oveen. Tai kanna lappua taskussa tai lompakossa. Tai laita kuvana kännykän näytölle.

Mikä tahansa mesta, mistä varmasti näet nämä viisi asiaa joka päivä.

Anna näiden hienojen asioiden kantaa! <3

 

Pidetään kaikki mielessä, että sinulla, minulla ja meillä kaikilla on elämässämme paljon hyvää. Tartumme usein liian helposti juuri niihin epäkohtiin ja unohdamme hyvät asiat. Hyviä asioita on liian helppo pitää itsestään selvinä.

 

Ole kiitollinen itsellesi jokaisesta hyvästä ajatuksesta. Olet hyvä tyyppi. 🙂 Rohkaise muita samaan, laitetaan yhdessä hyvä kiertämään! Haasta ystäväsi, tuttavasi, työtoverisi, puolisosi, naapurisi – kuka tahansa mukaan!

Jaa tämä kirjoitus myös heille – tai vähintään siihen suuntaan, missä mielensäpahoittajat ojentavat muita ihmisiä. 😀 Tai sitten jaa kostoksi. Tai huviksi. Tai (penkki)urheilun kannalta.

 

Sillä tiedättekö mitä, toverit. Tämä elämä meillä on tässä ja nyt. Aika on resurssi, jota emme saa takaisin. Koskaan.

Käytetään se siis viisaasti. <3

 

Uutta viikkoa kohti – erinomaista viikkoa kaikille!
x Kipa

 

 

EDELLINEN KIRJOITUKSENI:

Painonhallinta | Kuinka päästää irti kontrollista?

 

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTube – Bloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

instagram

<3

(Visited 3 805 times, 1 visits today)
kira

Instagram: coachingkira Snapchat: kipatiivola **** KTM Auktorisoitu Personal Trainer TrainerLab-kouluttaja Työhyvinvointivalmentaja Elämäntaidon valmentaja Ryhmäliikunnan ohjaaja Yrittäjä Bloggari

18 vastausta artikkeliin “Mielensäpahoittajat | Hei nyt relatkaa, suomalaiset!”

  1. Hei Kira!
    Löysin tällä viikolla blogiisi ja täytyy sanoa että tykästyin heti! Kirjoitat pintaa syvemmältä ja tämäkin teksti kolahti todella. Minä olen ollut suorittaja (olen kai osaksi vieläkin), ja on tehnyt tiukkaa höllätä otetta. Opettelen sitä yhä. Joka osa-alueella on pitänyt olla monta rautaa tulessa. Itsehän sitä valinnat tekee, mutta tuota on mielenkiintoista pohtia tuleeko osa paineista juurikin mediasta (+somesta).

    Mulla itselläni helpotti suuresti kun jätin facebookin. Se ja joku insta toisivat vaan lisää ”paineita” koska mulle on jäänyt kuva, että siellä pitää näyttää kuinka hyvin sulla menee. En tuomitse, joillekin sopii toisille ei 🙂

    Kiitos kun oot täällä kirjoittamassa! Ihanaa tulevaa kevättä. 🙂

    • Moikka Ada,

      ihanaa – kiitos palautteestasi! Tervetuloa blogini pariin! <3

      Suorittamisessa haasteellisinta on se, jos ei henkilö tunnista suorittamisen aiheuttamia haasteita (oravanpyörä, jatkuva virittyneisyys tai levottomuus jne.) tai koittaa vaimentaa siitä koituvia tuntemuksia (väsymys, riittämättömyys, hidastamisen tarve jne.). Vasta kun ymmärtää asian todellisen luonteen ja toteaa sen ääneen, sille voi tehdä jotain.

      Olet kulkenut jo pitkän matkan! <3

      Luulenpa, että opettelua pitää tehdä todella pitkään. Se on aika pitkä poisoppimisen ja uuden opettelun prosessi. Uskon ihan täysin, että Facebookista jättäytyminen on tehnyt hyvää. Somestakin on tullut kaikenlaisen hehkuttamisen mekka, näytetään vain parhaimmat tai täydelliset puolet. Eikä siinä mitään, mutta samalla annetaan signaali, ettei ole _normaalia_ voida joskus vähän "huonommin" tai olla väsynyt, negisfiiliksillä jne.

      Kiitos, kun kävit kommentoimassa! Vaatii myös suurta rohkeutta sanoa ääneen omat kehittämiskohtansa. Hyvä sinä! <3 Ihanaa kevättä!
      Kipa

  2. voi vitsi nii tuttuja ajatuksia ittelläki ollu lähiaikoina. se jatkuva suorittaminen on todellaki psyykkisesti vaan niin paljon helpompaa kuin pysähtyminen ja ittensä kohtaaminen. sillon kun ne kaikki sivuun työnnetyt tunteet tai jopa koko oma persoona tuppaa painaa pintaan. ja mikäs pelottavampaa kun itsensä kohtaaminen täysin riisuttuna rooleista, mitä on rakentanut työ-, perhe- opiskelu- yms. elämässä. ehkä pelätään, ettei sieltä roolien alta edes löydy mitään, koska on niin pitkään vaan samaistunu niihin rooleihin ja kadottanu ittensä niihin. ja kun se ittensä kohtaaminen tuntuu niin epämiellyttävältä, niin sit taas vaan painetaan lisää kaasua, paetaan sitä todellista minää ja samalla vedetään itteään entistä kireemmälle. ei vitsi mitä menoa.

    mut onks mikään kauniimpaa kun sit jossain vaiheessa (pakotettuna/loppuunpalaneena/uskalluksesta) päättääkin pysähtyy ja tutustuu ehkä täysin vieraaseen ihmiseen, joka löytyykin sit sieltä roolien alta? uus, aito, itsessään jo täydellinen ja arvokas ihminen. Me kun kaikki ollaan oikeesti paljon enemmän kuin vain se, mitä tehdään tai saadaan aikaan. pitäs vaan muistaa ettei se itseisarvo määräydy niiden suoritusten kautta. helpommin sanottu ku tehty tässä hirveellä vauhdilla pyörivässä yhteiskunnassa…..

    ps. oot ihan lemppari ohjaaja!!:)

    • Moikka Mari!

      Oo, ihanaa – kiitos palautteestasi! <3 Tule nykäisemään hihasta tunnin jälkeen joku kerta! 😀

      Eikö olekin jännä: on niin paljon helpompaa olla virittyneessä tilassa ja vaan keep going! Jollain tapaa se pysähtyminen on maailman pelottavin asia, vaikka tosiasiassa se olisikin kaikki mitä mieli ja keho yhteen hetkeen tarvitsisi.

      Tiedätkö juuri tosta tuli äskettäin puhetta Facebookissa (jaoin postaukseni seinälläkin) ja tuli itsekin pohdittua asiaa tarkemmin: että mitäs jos nykyään luomme itsestämme muille ja jopa itsellemme tietynlaista kuvaa pyrkien niin vahvasti elämään sen mukaan, että kadotamme itsemme? Ja peläten, että joku päivä huomaamme itse tai muut huomaavat meidän olevan "vain ihmisiä". Ihan tavallisia tallaajia, joissa ei loppupeleissä ole "mitään erikoista". Eli käytännössä katsoen juoksemme vähän karkuun oman itsemme hyväksymistä sellaisena, kuin olemme. Olemme ihmisiä ja epätäydellisiä – ja se on itseasiassa meidän hienoutemme! Siinä vain ei tällä hetkellä nykymaailmassa ole mitään hienoa, koska pitäisi olla kaikkea ja kaikkialla ja saada niin hitokseen aikaa.

      Ihmisen yksi perustarve on hyväksytyksi tuleminen ja yksi primääreistä tunteista on pelko. Ehkä me kaikki vain sisimmässämme pelkäämme, ettemme tule hyväksytyiksi sellaisena kuin olemme. Ja tulemme hylätyksi. Vaikka loppujen lopuksi itse olemme itsemme hylänneet.

      …tajusikohan tuosta nyt oikein mitään?! 😀 😀

      Ihanaa kevättä!
      <3 Kipa

  3. Tutustuin vasta blogiisi ja tämä postaus todellakin kolahti! Olen luonteeltani pahimman luonteen suorittaja ja tämä on näkynyt erityisesti lukiossa ja terveellisessä ruokavaliossa ja treenaamisessa. Onneksi välivuosi on opettanut vähän hellittämään ja nykyään osaan myös ottaa välillä rennommin. 🙂 Saa nähdä miten jatkossa yliopistossa ja työelämässä… Mutta onneksi on koko loppuelämä aikaa opetella 😉 Ihanaa helmikuuta!

    • Moikka Hertta!

      Kiitos kommentistasi ja palautteestasi. Ja superia, kun bongasit blogini! <3

      On upeaa, että sinulle koitui mahdollisuus välivuoteen: usein etäisyyden saaminen asioihin auttaa näkemään niitä aivan uudella tavalla. Mitä opit itsestäsi välivuoden aikana? Olisiko sieltä tullut työkaluja, joita hyödyntää yliopistossa ja työelämässä? Suorittaminenhan sinällään ei ole huono juttu – parhaimmillaan ihminen saa hirveästi asioita aikaan ja tehdyksi. Enemmän vain on kyse siitä, miten tätä ominaisuutta saa hallittua niin, ettei itse pala. 🙂

      Oikeassa olet – koko elämä aikaa opetella! 🙂

      Ihanaa kevättä!
      Kipa

      • Totta: etäisyyden ottaminen kylläauttaa! Välivuoden aikana olen oppinut ainakin sen että olen tehokkaimmillani kun välillä myös rentoudun. 😊 Myös muiden ihmisten seura on korostunut kun on ollit aikaa panostaa mm. parisuhteeseen, kavereihin ja sukulaisiin. ❤ Jatkossa luulen pystyväni hyödynyämään näitä taiyoja ainakin siinä etten haali opiskelujen tai työn oheen liikaa kaikkea muuta jotten pala loppuun. 😌 Kiitos samoin!

  4. Hei! Kiitos tästä ihanasta ja kannustavasta tekstistä. ❤😊

    Erityisesti tänä viikonloppuna (eräiden Turun tapahtumien takia) oon huomannut oikeesti kuvottaa käytöstä etenkin sosiaalisessa mediassa. Ymmärrän vihan, pelon ja ahdistuksen mutta en ymmärrä sitä että vihaa pitää purkaa toisiin ihmisiin. Ymmärrettäis vaan kaikki että vihaamalla synnytetään lisää vihaa ja pahaa oloa.

    • Kiitos, kun luit! <3 <3

      Huomasin saman. Viha oli välillä aika katkuista ja joku oli jo ostamassa asetta perheensä turvaksi. 😀 Toisaalta sitähän terrostit haluavat, että saavat juuri tällaista huomiota osakseen. Harmillista, että siihen ihmiset niin helposti lähtevät.
      🙁

      Sama homma, ymmärrän että jotakuta ketuttaa, ahdistaa ja pelottaa. Tai joskus muuten vaan on huonoja päiviä. Se ei kuitenkaan mielestäni oikeuta käyttämään muita ihmisiä roskakoreina. :/

  5. ihan huippujuttu!!!!!ja totta joka sana!!
    ja nyt on pakko kysyä…
    7-8v sitten olin Esportin vakkari bodypump/combat kävijä. Esport oli sillo alkon yläkerrassa hkin ytimessä. olitko se sinä joka olit ehkä energisin ykkösohjaaja ikinä?palasin just Esportin asiakkaaksi ja mietin et kuka se ohjaaja oli joka sai kaikki tehot irti?näytät ihan siltä samalta!

    • 😀 😀 😀 Moikka Paula! Kiitos kommentistasi!

      Siis joo, käsittämätöntä, että siitä taitaa olla jo 3 vuotta, kun Esport muutti Kampista Aikataloon. Aika rientää! Mä en tuosta energisimmästä ykkösohjaajasta tiedä, mutta ainakin suu käy mulla tunnilla enemmän, kuin saisi. 😀

      Onpa huikeeta, että palasit takaisin! Tulitko Bristoliin? Mulla on itselläni tunnit siellä maanantaisin, tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Nykäise hihasta, jos tuut tunnille! 😀

      x Kipa

  6. Tämä on niin totta.
    Pahinta ikinä on avata some ja lukea jotakin keskusteluja, siis luoja ihmisillä on paha olla.
    Mutta lisäks ihmiset on nykyään kasvotustenkin aivan kamalia toisilleen.
    Usein somessa näkee kommentin ”Sanoisitko jollekin tuntemattomalle noin kadulla?” Todennäköisesti nykyään siihen vastaus on ”KYLLÄ SANOISIN” ja se on ihan totta.

    Ihmiset voi pahoin ja some ruokkii sitä. Kuinka paljon vihaa näkyikään somessa Turun tapahtumista, kun olisi pitänyt antaa tukea kaikille. Mulla on eräs ulkomaalainen ystävä (on asunut koko ikänsä suomessa) ja hän sanoi mulle että pelkää olla täällä. Ihmiset kattoo kieroon ja huutelee perään, tietämättä millaisista oloista toinen on alle vuoden ikäisenä adoptoitu tänne.

    No joo meni vähän ohi aiheen, mutta halusin vaan korostaa sitä et musta tuntuu et some on yksi vihan lietsomisalusta ja saa ihmsiet voimaan huonosti, joka taas aiheuttaa mielensäpahoittajia.

    Ja niin, kaikki nämä on MINUN MIELIPITEITÄ, EN HALUA YLEISTÄÄ, MINULLA EI OLE ANTAA TUTKIMUKSIA MISTÄÄN MUTTA SANON NÄMÄ OMALLA KOKEMUKSELLA JA TUNTEMUKSELLA. (Pakko sanoa, joku voi suuttua tästäkin kommentista) 😀

    Mukavaa viikkoa sulle ja meille kaikille! 🙂

    • Jess, hyvä kommentti <3 Olen samaa mieltä kanssasi. Onneksi nuoriso on nykyään niin kasvanut mediankäyttöön että osaavat olla fiksuja. Pahimpia on nuo keski-ikäset miehet, joilla ei oo muuta tekemistä kun ryypätä ja arvostella muita. Surullista sinänsä. 🙁

      Ihanaa viikkoa sinulle myös! <3

      • Kiitos! <3 Mä uskon itsekin nykynuorisoon (ja tarkennuksena vielä, että en halua syyttää tai moittia vanhempaa sukupolvea – on sukupolvissa kuitenkin eroja), ja varmasti suvaitsevaisuus ja toivottavasti ajattelu erilaisista näkökulmista kehittyy. Nimittäin vaikka somessa on helppo kommetoida anonyymisti ja hyvin negatiiviseen sävyynkin, niin silti siellä usein jaetaan myös näkökulmia. 🙂

        Joo, onhan se todella harmillista, jos päivät täyttyvät epäkohtien etsimisellä. 🙁 What a waste. 😀

        Erinomaista viikkoa, Katariina!! <3

    • Kiitos kommentistasi! Välillä kieltämättä ihmetyttää, kuinka äkkipikaisesti vastaus näppikseltä suodatetaan. Sellaista spontaania pahan olon purkamista näkee paljon. Ja halua väitellä tai provosoida. Se on sinällään mielenkiintoista, miksi joku jaksaa nähdä vaivaa ja vänkätä. Enkä tarkoita kommentillani sitä, että kaikkien pitäisi aina, nyt ja joka paikassa olla samaa mieltä (sanotaan tämäkin varuiksi 😀 😀 ).

      Muuten toi Turun tapahtuma on just näin: nyt jos koskaan meidän pitäisi ymmärtää olla toisillemme kivoja. Ei meistä kukaan saa tapahtunutta pyyhittyä pois, mutta oppia siitä voimme. Vähintään pikkuisen lähimmäisenrakkautta, empaattisuutta tai ainakin sen, että vihanlietsonta lisää vain vettä myllyyn. 🙁

      Haha, hyvä hei kun täsmensit tuohon loppuun – se on tarpeen nykypäivänä tarkentaa, että ei tässä nyt oikeasti haluta muuta, kuin jakaa OMIA näkemyksiä ja kokemuksia. 😀 😀

      Erinomaista viikkoa, Jess!! <3

  7. Aivan totta joka sana! Muistan ikuisesti kun olin ollut vuoden vaihto-oppilaana Kanadassa ja tulin takaisin Suomeen. Mulla oli lennonvaihto Lontoossa ja kun saavuin portille, jossa näin (ja kuulin) ensimmäiset suomalaiset vuoteen, niin tuli kyllä selväksi mikä rakkaassa koti-Suomessa odottaa. En nimittäin kuullut mitään muuta kuin valitusta säästä, terveydentilasta ja ties mistä. 😀 Silloin se kyllä nauratti, sillä oli vuodessa oli ehtinyt unohtaa suomalaisten puheenaiheet, mutta toisaalta se on myös todella surullista. Olisi niin ihanaa, jos kaikki suomalaiset voisivat edes joskus astua ulos pessimismi-kuplastaan ja nauttia elämästään! Välillä haastankin itseni ja katson kuinka monta tuntematonta saan hymyilemään päivän aikana, on aivan mahtavaa, kun saa jollekin muullekin hyvän mielen. 🙂

    Niin kuin itse sanoit, tästäkin viikosta tulee erinomainen, erinomaista viikkoa myös sulle! 🙂

    https://healthyfitveganlife.blogspot.fi/

    • Ihana ajatus tuo itsensä haastaminen! Tää olis hyvä juttu suurimmalle osalle suomalaisista. 😀

      Komppaan täysin sua. Olen läpi elämäni viettänyt kesiä Espanjassa ja jokaisen suomalaisen pitäisi matkustaa sinne. Työtilanne siellä on surkea ja työttömyys korkealla. Porukalla ei ole mahdollisuutta saatika varaa omaan kämppään, moni heistä tekee työtä keili vyön alla ja useammassa duunipaikassa samaan aikaan, jotta juuri ja juuri rahat riittävät vuokraan. Siltikin kaiken keskellä he ovat positiivisia, hymyilevät ja he yrittävät. Ovat iloisia ja kiitollisia siitä, että vaikka kämppä olisi pieni on heillä silti katto pään päällä. Vaikka duuni olisi huonopalkkaista on heillä silti duuni.

      Meillä Suomessa ollaan totuttu todella hyvään ja se näkyy tyytymättömyytenä. Ei aina osata ajatella omaa nokkaansa pidemmälle. Meillä on oikeasti tässä maassa moni asia hyvin. <3

      Kiitos kommentistasi, Jasmin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 21
Tykkää jutusta