Ilon kautta | Lokakuun teema: hyvä minä!

LOKAKUUN TEEMA | ILON KAUTTA

Mä nään niin kauheasti itsensä ruotimista erityisesti silloin, kun kyse on terveellisistä elämäntavoista, liikunnasta, painonpudotuksesta tai painonhallinnasta. Siitä se ajatus sitten lähti tämän lokakuun teemaan:

 

Hyvä minä!

 

Tästä lisää tuonnempana. On nimittäin paljon palkitsevampaa tehdä asioita ilon ja kannustamisen kautta, kuin ruotimisen kautta ja pakon sanelemana. Haluan myös muistuttaa sinua Terveysvalmentajana siitä, että sinä olet ihminen – et kone.

Listasin kolme sellaista seikkaa, jotka haluan kunnolla nostaa esille, sillä ne pompsahtavat työssäni hyvin usein esille.

On myös hyvä huomata, että elämäntapamuutoksessa ja painonpudotuksessa/-hallinnassa on aina kyse uudenlaisen käytös- ja ajattelumallin omaksumisesta. Kompastuminen ja asioihin totuttelu siis vie aikaa ja on olennainen osa muutosprosessia. ”Repsahdukset” eivät aina ole väistämättä huonoja asioita, me vain suhtaudumme niihin sellaisina.

 

hyvä minä

 

Lisäksi muista, että kaikkea ei pidä eikä tarvitse muuttaa tai osata kerralla.

 

Keskity feelujen sijaan onnistumisiin, hymyile niille ja anna niiden kantaa. Ilon kautta homma on superpaljon kevyempää, sillä mutrusuussa ja väkipakolla hommasta tulee epämotivoivaa puurtamista. Ja silloin hyvin usein tuloksetkin jäävät saavuttamatta.

 

HYVÄ MINÄ | KOLME TÄRKEÄÄ MUISTUTUSTA 


1. Repsahduksia sattuu hyvin usein elämäntapojen muutosten yhteydessä.

Rokatessa roiskuu. Tärkeintä on suhtautua ”repsahduksiin” (en edelleenkään tykkää kyseisestä
sanasta 😀 ) oppimiskokemuksina.

Mieti missä tilanteessa repsahdus tapahtui ja ja mistä syistä? Miten voit oppia siitä?

 

2. Palkitse itseäsi pienistäkin onnistumisista

Liitä palkinto onnistumisesta poikineeseen hyvään oloon ja tuntemuksiin – ei ruokaan. Miltä onnituminen tuntuu? Anna itsellesi oikeus fiilistellä sitä!

Ylläpidän Facebookissa (huvikseni, koska haluan auttaa <3 ) muutamaa painonhallintaryhmää ja lanseerasin niissäkin ”Hyvä minä!” lokakuun. Toivottavasti säkin olet messissä. 🙂

Haastan nimittäin sutkin mukaan! Nyt siis saa ja pitääkin kehua itseään kaikista pienimmistäkin onnistumisista. <3

Ole inhimillinen itseäsi kohtaan – liian usein on helppo ruotia itseään ja keskittyä siihen mitä ei tehnyt, mitä ei ole tai mitä ei osaa. Lokakuun ajan keskitytään onnistumisiin. Muista kiittää ja kehua itseäsi. Olet hyvä. 🙂

#inhimillinenote

 

3. Kun olet asettanut itsellesi tavoitteen, niin muista, että sinulla itselläsi on onnistumisen avaimet – sinä olet kippari.

Aseta tavoite, joka peilaa arvojasi: mikä sinulle on kaikkein tärkeintä elämässä? Ihminen on luontaisesti tavoitteisiin pyrkivä. Hyvien ja kestävien tavoitteiden asettaminen on tehokkaampaa, kun tunnistat mikä itsellesi todella on tärkeää. Onhan tavoitteesi realistinen?

Muista, että sinä itse olet muutoksen toteuttaja. <3

 

hyvä minä
Keskity mihin keskityt. Jos keskityt ngatiiviseen, huomaat huonon. Jos keskityt positiiviseen, huomaat hyvän.

HYVÄ MINÄ -HAASTE | OOKSÄ MESSISSÄ? 

Kai säkin oot messissä Hyvä minä -haasteessa lokakuulle?

Mitä kaikkia onnistumisia sulla on ollut tai tulee lokakuun aikana? Kaikki pienimmätkin jutut ovat merkitseviä! Niiden ei tarvitse liittyä painonhallintaan tai -pudotukseen, liikuntaan tai ruokavalioon. Se voi liittyä ihan mihin vaan.

Anna palaa ja huomaa kaikki pienetkin hienoudet – niistä se arki koostuu! <3

Kommentoi vapaasti kommentteihin – missä sä olet onnistunut?

 

hyvä minä

HYVÄ MINÄ -HAASTE | MUN HYVÄ MINÄ

Mulla on tällä hetkellä aika tosi kortilla. Kehonhuoltoon pitäisi kuitenkin jaksaa panostaa. En kerkiä käymään kokonaisilla venyttely- tai joogatunneilla. Iltojen venyessä pitkiksi ei ole enää intoa rullailla tai venytellä pitkiä aikoja kello 22 aikaan.

Teen siis niin, miten ehdotan omille asiakkailleni: otan niin pienen askeleen, että homma varmasti toteutuu.

 

hyvä minä
Tää on parasta, koska 3-5 minsaa tulee oikeasti tehtyä tosi lennosta. 🙂 Tarpeeksi pienet askeleet ovat sellaisia, jotka ovat toteutettavissa vaikka heti. <3 Hyvä minä!

 

Mä olen tosi onnellinen siitä, että olen kohta viikon ajan joka ilta venytellyt etureisiä 3-5 min per jalka. Hurraa! Ennen kuin menen nukkumaan makaan joko lattialla tai sohvalla ja venyttelen etureidet. Ne ovat tällä hetkellä niin kroonistuneen kireinä, että niille on pakko tehdä jotain. 😀

Se on mulle itselleni riittävän pieni askel toteuttaa kehonhuoltoa stretsailemalla. Onko se vähän? Varmasti, riippuu mihin vertaa. En kuitenkaan mieti sitä. Se on nimittäin enemmän, kuin ei mitään: en tällä hetkellä vaan ite jaksa (ei siis huvita 😀 ) ottaa massiivista aikaa venyttelyyn.

Silloin on toteutettava hommaa riittävän pienin askelin ja homma toteutuu varmemmin.

Lisäksi eilen tuntien välissä rullailin 5 minsaa ja tein pikavenyt. Tämä on toinen pieni askel. 🙂 Rullailu ennen tai jälkeen tuntieni. 5 minsaa kerkiää aina. Sunnuntaina rullailin rintarankaa auki ennen BodyPumpia – hyvä minä! 🙂

 

Joten pienestä se iso puro syntyy, kaverit!

 

Iloista viikkoaja iloitaan pienistäkin jutuista!
x Kipa

 

 

 

Edellinen kirjoitukseni:

Painonhallinta | 6 syytä miksi paino ei putoa

 

*** Seuraa minua ***

FacebookYouTubeBloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

hyvinvointi

<3

(Visited 238 times, 1 visits today)
kira

Instagram: coachingkira Snapchat: kipatiivola **** KTM Auktorisoitu Personal Trainer TrainerLab-kouluttaja Työhyvinvointivalmentaja Elämäntaidon valmentaja Ryhmäliikunnan ohjaaja Yrittäjä Bloggari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta