Elämän tarkoitus = suorittaminen?

Elämän tarkoitus | Suorittaminen?

Suorittaminen. Tässäpä aihe, jonka voisi sanoa olevan läsnä aivan jokaisena viikonpäivänä. Tämä on aihe, josta moni puhuu huokaisten kuin kyllästyneenä ja väsyneenä ilmiöön tahtoen siitä eroon – mutta silti niin moni tekee sitä.

 

En tiedä, mitä ajatuksia teillä on. Mutta oletteko huomanneet, että viimeisten tyyliin 5 vuoden ajan suorittaminen on ollut jäätävässä kasvussa. Mielestäni ensimmäiset merkit alkoivat jo vähän ennen, kuin televisiosta pompsahti ”Supermarjo ja tytöt” – ohjelma, jossa hoikka tomera täti pisti tuulemaan tehopakkauksen lailla pitäen tusinaa lankaa käsissään samalla ojentaen tyttökompanjaansa ja ollen topakasti kaiken aallonharjalla – ja vieläpä vähän joka paikassa.

 

suorittaminen

 

Itselleni ohjelmasta jäi vähän hämärä maku (ne kaksi kertaa, jota sitä katsoin puolet ohjelmaa – ja ei, nyt ei ole tarkoitus sanoa mitään henkilökohtaista tai negatiivista itse Marjosta, en tunne kyseistä henkilöä) ja kysymys: miksi suorittamisesta täytyi tehdä televisio-ohjelma?

Miksi ruokkia ilmiötä, josta ei loppupeleissä ole tuloksena muuta, kuin itsestään irrallaan olevia, uupuneita, ihmisiä? Ihan kuin vähemmän panosta ei riittäisi. Vai siis riittääkö vähempi panos enää nykyään? Pitääkö ihmisen uupua, ennen kuin hän on esimerkiksi sosiaalisesti hyväksyttävä? Saako meillä mennä hyvin vai pitääkö tosiaan aina olla kiire, hektistä ja hitokseen puuhaa?

Eli siis jos ei ole vähintään pää kainalossa ja rättiväsynyt kaikesta touhuamisesta ei ole kyllä sitten mistään kotoisin. Siis kaikesta touhuamisesta. Ei riitä, että on kiire töissä. Tai koulussa. Tai kotona. Pitää myös olla kiire suorittaa ystäviä, sosiaalista mediaa, ruokailua, liikuntaa, vedenjuontia ja lopulta myös jopa mindfulnessia tai läsnäoloa. Hengityksestäkin on tehty suoritus.

Siis mitä ihmettä – miksi hengittämistä pitää suorittaa?! 😀

Miksi suorittamisesta on tullut yhteiskunnassa tavoiteltava arvo?

 

Aikoinaan sanottiin, että olet mitä syöt. Nykyään voisi sanoa ”olet mitä suoritat”.

 

suorittaminen

 

Mitä suorittamisen jälkeen?

Nykyään asioita pitää tehdä bigger, better, faster, harder, Scooter. Intensiteetti on tänä päivänä jäätävä: elämä tuntuu yhdeltä HIITiltä ilman kunnollisia palauttelutaukoja. Parhaimmat tulokset saavutetaan sillä, että tehdään enemmän, nopeammin, tehokkaammin ja paremmin. Oletteko huomanneet, kuinka nykyään me ihmiset vaadimme itseltämme ihan hirveästi? Asioita pusketaan ja puserretaan läpi tiukalla aikataululla. Jos ei puskemista tai ponnistelua ole, homma koetaan tehottomaksi.

Tehottomuutta on siis tehdä asioita rauhallisella temmolla, ottamalla vähän enemmän aikaa ja keskittyen yhteen asiaan kerrallaan. Ja välillä rauhallisesti hengittäen.

 

Tämä näkyy muuten liikuntamaailmassa todella vahvasti. Ei mene päivääkään, etten juttelisi jonkun kanssa fitneksestä. Fitness ja fitnesslaiffi koetaan nykyään tavoiteltavaksi. Itsessään fitness ei mielestäni ole monsteri: hirviön siitä tekee sen väärinkäyttö.

Fitness -niinkuin moni sen ymmärtää- ei ole itsessään tavoiteltava arvo. Se on matka ja valmistautuminen kohti kisaa. Se on kehon muokkausta ja runnomista haluamaansa suuntaan, yleensä tiettyihin ulkonäköstandardeihin.

Ja by the way. Fitness suomennettuna tarkoittaa biologisesti elinkelpoisuutta. ^_^

 

Miksi otan aiheen esille? En missään nimessä lytätäkseni fitnestä – fittailkoon ken haluaa, sillä jokainen tekee oman elämänsä valinnat. <3

Miksi otan sen esiin on se, että jengi suorittaa liikuntaa, koska fitness. Taaskin eilen tuli salilla vastaan naishenkilö, joka oli innostunut ostamaan fitness-henkilön kirjan jostain hc-dieetistä. Noh, siinä ilmeisesti vähennetään ravintorasvoja ja hiilihydraatteja minimiin. Lopputuloksena, että henkilö kampeaa kuntosalille vääntämään lihaskuntoa painoilla, vaikka vähän on viikon verran pyörryttänyt ja olo on epämiellyttävä. Kropasta puuttuu papu.

Esittäessäni kysymyksen: ”entä mitä sitten dieetin jälkeen” saan vastaukseksi hyvin usein ihmisiltä ”en tiedä”. Tämä koskee vähän kaikkia elämän osa-alueita. Emme tiedä, mitä tapahtuu kun lopetamme suorittamisen.

Näettekö saman, kuin minä? Suoritamme kaikkea, mutta emme oikeastaan tiedä mitä varten. Mitä siis tapahtuu suorittamisesta irtipäästämisen jälkeen?

Veikkaanpa, että aluksi ainakin tyhjyys, pelottava tyhjä aukko elämässä. Mitään ei ole tilalla, sillä emme ole äkänneet täyttää suorittamisen ohella tyhjiötä millään muulla, kuin tekemällä kaikkea enemmän, nopeammin, tehokkaammin ja paremmin.

Ja tyhjyys se vasta pelottavaa onkin. Pysähtyminen. Ei mitään-tekeminen. Itsensä kohtaaminen sellaisena, kuin sillä hetkellä on.

Melko pelottava ajatus? Miten vältytään tyhjyydeltä ja käännetään tämä kaikki voitoksi?

 

 

Suorittaminen ei poistu suorittamalla | Homma vaatii ajatusmaailman muutosta

Tärkeintä on ymmärtää, että emme pääse suorittamisesta eroon suorittamalla. Ihmismieli on siitä mielenkiintoinen, että se pyrkii välttämään kipua ja epämukavuutta. Valitsemme siis hyvin usein tutun ja turvallisen, sillä se on mukavuusalueellamme.

Mikäli olet suorittajaihminen, niin kaikkein kivuliainta on hidastaa tahtia. Päästää irti suorittamisesta ja jatkuvasta kiihtyvästä tahdista. Hypätä kyydistä pois. Olet ehkä jopa niin tottunut virittyneeseen tilaan, että hiljentäminen tuntuu itsellesi luonnottomalta tilalta. Eihän tämä tunnut oikealta. Eli siis pahimmillaan homma tuntuu väärältä.

Miten ajatusmaailmaa sitten muutetaan? Hyväksymällä tosiasian, ettei täydellisyyttä ole. Suhtautuminen omaan itseensä on avain: itsensä kuulostelu ja tunnustelu siitä, mitä minä todellisuudessa tarvitsen. Mitä minä todellisuudessa haluan?

Omaan itseensä tulee suhtautua lempeästi. Olla itselleen itsensä paras ystävä ja kannustaja – ei piiskuri tai vaatija. Muistaa, että se mitä saat aikaan ei aina ole olemisesi ydin. Olemisesi ydin on se, mitä opit itsestäsi matkan varrella: miten suhtaudut itseesi asioita tehdessäsi ja tavoiteltaessasi. Voisitko joskus ehkä höllätä itseesi kohdistuvia odotuksia ja hyväksyä itsesi sellaisena, kuin olet: keskeneräisenä ja epätäydellisenä.

Koska se, ystävä hyvä, on totuuksista kallein. Emme me koskaan ole valmiita. Mutta voimme antaa itsellemme joskus hieman siimaa. Kerrankos tässä sitä vaan eletään, eikö?. 🙂

 

Rauhaisaa viikonloppua kaikille!

<3 Kipa

 

Lue myös:

Kiire | Onko elämässäsi tilaa yllätyksille?

 

*** Seuraa minua ***

FacebookInstagramYouTubeBloglovin

<3

(Visited 644 times, 1 visits today)
kira

Instagram: coachingkira Snapchat: kipatiivola **** KTM Auktorisoitu Personal Trainer TrainerLab-kouluttaja Työhyvinvointivalmentaja Elämäntaidon valmentaja Ryhmäliikunnan ohjaaja Yrittäjä Bloggari

8 vastausta artikkeliin “Elämän tarkoitus = suorittaminen?”

  1. Hei Kira!
    Löysin tällä viikolla blogiisi ja täytyy sanoa että tykästyin heti! Kirjoitat pintaa syvemmältä ja tämäkin teksti kolahti todella. Minä olen ollut suorittaja (olen kai osaksi vieläkin), ja on tehnyt tiukkaa höllätä otetta. Opettelen sitä yhä. Joka osa-alueella on pitänyt olla monta rautaa tulessa. Itsehän sitä valinnat tekee, mutta tuota on mielenkiintoista pohtia tuleeko osa paineista juurikin mediasta (+somesta).

    Mulla itselläni helpotti suuresti kun jätin facebookin. Se ja joku insta toisivat vaan lisää ”paineita” koska mulle on jäänyt kuva, että siellä pitää näyttää kuinka hyvin sulla menee. En tuomitse, joillekin sopii toisille ei 🙂

    Kiitos kun oot täällä kirjoittamassa! Ihanaa tulevaa kevättä. 🙂

    • Moikka Ada,

      ihanaa – kiitos palautteestasi! Tervetuloa blogini pariin! <3

      Suorittamisessa haasteellisinta on se, jos ei henkilö tunnista suorittamisen aiheuttamia haasteita (oravanpyörä, jatkuva virittyneisyys tai levottomuus jne.) tai koittaa vaimentaa siitä koituvia tuntemuksia (väsymys, riittämättömyys, hidastamisen tarve jne.). Vasta kun ymmärtää asian todellisen luonteen ja toteaa sen ääneen, sille voi tehdä jotain.

      Olet kulkenut jo pitkän matkan! <3

      Luulenpa, että opettelua pitää tehdä todella pitkään. Se on aika pitkä poisoppimisen ja uuden opettelun prosessi. Uskon ihan täysin, että Facebookista jättäytyminen on tehnyt hyvää. Somestakin on tullut kaikenlaisen hehkuttamisen mekka, näytetään vain parhaimmat tai täydelliset puolet. Eikä siinä mitään, mutta samalla annetaan signaali, ettei ole _normaalia_ voida joskus vähän "huonommin" tai olla väsynyt, negisfiiliksillä jne.

      Kiitos, kun kävit kommentoimassa! Vaatii myös suurta rohkeutta sanoa ääneen omat kehittämiskohtansa. Hyvä sinä! <3 Ihanaa kevättä!
      Kipa

  2. voi vitsi nii tuttuja ajatuksia ittelläki ollu lähiaikoina. se jatkuva suorittaminen on todellaki psyykkisesti vaan niin paljon helpompaa kuin pysähtyminen ja ittensä kohtaaminen. sillon kun ne kaikki sivuun työnnetyt tunteet tai jopa koko oma persoona tuppaa painaa pintaan. ja mikäs pelottavampaa kun itsensä kohtaaminen täysin riisuttuna rooleista, mitä on rakentanut työ-, perhe- opiskelu- yms. elämässä. ehkä pelätään, ettei sieltä roolien alta edes löydy mitään, koska on niin pitkään vaan samaistunu niihin rooleihin ja kadottanu ittensä niihin. ja kun se ittensä kohtaaminen tuntuu niin epämiellyttävältä, niin sit taas vaan painetaan lisää kaasua, paetaan sitä todellista minää ja samalla vedetään itteään entistä kireemmälle. ei vitsi mitä menoa.

    mut onks mikään kauniimpaa kun sit jossain vaiheessa (pakotettuna/loppuunpalaneena/uskalluksesta) päättääkin pysähtyy ja tutustuu ehkä täysin vieraaseen ihmiseen, joka löytyykin sit sieltä roolien alta? uus, aito, itsessään jo täydellinen ja arvokas ihminen. Me kun kaikki ollaan oikeesti paljon enemmän kuin vain se, mitä tehdään tai saadaan aikaan. pitäs vaan muistaa ettei se itseisarvo määräydy niiden suoritusten kautta. helpommin sanottu ku tehty tässä hirveellä vauhdilla pyörivässä yhteiskunnassa…..

    ps. oot ihan lemppari ohjaaja!!:)

    • Moikka Mari!

      Oo, ihanaa – kiitos palautteestasi! <3 Tule nykäisemään hihasta tunnin jälkeen joku kerta! 😀

      Eikö olekin jännä: on niin paljon helpompaa olla virittyneessä tilassa ja vaan keep going! Jollain tapaa se pysähtyminen on maailman pelottavin asia, vaikka tosiasiassa se olisikin kaikki mitä mieli ja keho yhteen hetkeen tarvitsisi.

      Tiedätkö juuri tosta tuli äskettäin puhetta Facebookissa (jaoin postaukseni seinälläkin) ja tuli itsekin pohdittua asiaa tarkemmin: että mitäs jos nykyään luomme itsestämme muille ja jopa itsellemme tietynlaista kuvaa pyrkien niin vahvasti elämään sen mukaan, että kadotamme itsemme? Ja peläten, että joku päivä huomaamme itse tai muut huomaavat meidän olevan "vain ihmisiä". Ihan tavallisia tallaajia, joissa ei loppupeleissä ole "mitään erikoista". Eli käytännössä katsoen juoksemme vähän karkuun oman itsemme hyväksymistä sellaisena, kuin olemme. Olemme ihmisiä ja epätäydellisiä – ja se on itseasiassa meidän hienoutemme! Siinä vain ei tällä hetkellä nykymaailmassa ole mitään hienoa, koska pitäisi olla kaikkea ja kaikkialla ja saada niin hitokseen aikaa.

      Ihmisen yksi perustarve on hyväksytyksi tuleminen ja yksi primääreistä tunteista on pelko. Ehkä me kaikki vain sisimmässämme pelkäämme, ettemme tule hyväksytyiksi sellaisena kuin olemme. Ja tulemme hylätyksi. Vaikka loppujen lopuksi itse olemme itsemme hylänneet.

      …tajusikohan tuosta nyt oikein mitään?! 😀 😀

      Ihanaa kevättä!
      <3 Kipa

  3. Tutustuin vasta blogiisi ja tämä postaus todellakin kolahti! Olen luonteeltani pahimman luonteen suorittaja ja tämä on näkynyt erityisesti lukiossa ja terveellisessä ruokavaliossa ja treenaamisessa. Onneksi välivuosi on opettanut vähän hellittämään ja nykyään osaan myös ottaa välillä rennommin. 🙂 Saa nähdä miten jatkossa yliopistossa ja työelämässä… Mutta onneksi on koko loppuelämä aikaa opetella 😉 Ihanaa helmikuuta!

    • Moikka Hertta!

      Kiitos kommentistasi ja palautteestasi. Ja superia, kun bongasit blogini! <3

      On upeaa, että sinulle koitui mahdollisuus välivuoteen: usein etäisyyden saaminen asioihin auttaa näkemään niitä aivan uudella tavalla. Mitä opit itsestäsi välivuoden aikana? Olisiko sieltä tullut työkaluja, joita hyödyntää yliopistossa ja työelämässä? Suorittaminenhan sinällään ei ole huono juttu – parhaimmillaan ihminen saa hirveästi asioita aikaan ja tehdyksi. Enemmän vain on kyse siitä, miten tätä ominaisuutta saa hallittua niin, ettei itse pala. 🙂

      Oikeassa olet – koko elämä aikaa opetella! 🙂

      Ihanaa kevättä!
      Kipa

      • Totta: etäisyyden ottaminen kylläauttaa! Välivuoden aikana olen oppinut ainakin sen että olen tehokkaimmillani kun välillä myös rentoudun. 😊 Myös muiden ihmisten seura on korostunut kun on ollit aikaa panostaa mm. parisuhteeseen, kavereihin ja sukulaisiin. ❤ Jatkossa luulen pystyväni hyödynyämään näitä taiyoja ainakin siinä etten haali opiskelujen tai työn oheen liikaa kaikkea muuta jotten pala loppuun. 😌 Kiitos samoin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta