Laihduttaminen: ”Älä koskaan puhu lapselle laihduttamisesta”

Laihduttaminen | Ei ole kiva kuulla lapsena olevansa pullea

Törmäsin tässä pääsiäisenä aiheeseen ”Älä koskaan puhu lapselle laihduttamisesta” – lue lastenpsykiatri Janna Rantalan neuvot painosta keskustelemiseen”

 

Voit lukea linkin täältä.

 

Jostain syystä tämä vain tarttui. Aloin muistelemaan omaa lapsuuttani ja aikaa, jolloin itsekin oli siinä iässä, että paino ja minäkuva todella askarrutti.

Miten teillä kotona tai kaveripiirissä puhuttiin painosta, ulkonäöstä, ylipainosta tai koosta, kun sinä olit pieni?

Olen monta kertaa ollut aikeissa kirjoittaa tästä omia ajatuksiani ja kokemuksiani. Minun lapsuudessani ylipaino oli heikkoutta ja hoikkuus tavoiteltava arvo: hoikemmat pärjäisivät varmemmin – erityisesti työelämässä. Ja ylipainoiset olisivat laiskoja.

Todellisuudessa näin ei tietenkään ole, enkä enää aikuisiällä ole suostunut ajattelemaan näin.

Olen saanut tehdä valtavasti työtä oman kehonkuvani eteen, sillä se on ollut aikoinaan aivan vääristynyt. Sille on siis syynsä, miksi teen tätä työtä ja tällä intohimolla. Ja sille on vissi syynsä, miksi puhun tietyistä asioista ajatuksella #inhimillinenote. ❤️

Ei ole kiva kuulla olevansa hieman pullea. Se satuttaa murrosikäistä. Eikä ole kiva kuulla paheksuvia kommentteja siitä, että tykkää makeasta. Lapsena olinkin perso makealle. Olen yhä. 🙂

 

 

”– Totta kai jokainen haluaisi säästää lapsensa typeriltä kommenteilta ja ulkonäköpaineilta, mutta lapsen itsetunto rakentuu suurimmaksi osaksi siitä, miten rakkaimmat hänet näkevät. Miten me olemme ja toisiamme rakastamme, se on lapsen itsetunnon kannalta kaikkein tärkeintä.

– Lapsen itsetunto ja itsensä arvostus ei myöskään synny pelkillä kehuilla, vaan siitä, miten vanhemmat suhtautuvat toisiinsa ja itseensä. Siksi ei pitäisikään koskaan rypistellä kulmiaan peilin edessä tai huokailla omasta painostaan. Myös toisen syömisten kyttääminen tai painokiloista huomauttelu on parisuhteessa älyttömän vahingollista sitä vierestä seuraavalle lapselle.

Tarkoituksella tai ajattelematta töksäytetyt kommentit lapsen painosta voivat haavoittaa niin paljon, että ne jäävät vaikuttamaan vielä aikuisiälläkin kaikkiin ihmissuhteisiin.

– Se on todella harmi, jos näin käy. Esimerkiksi painosta kiusaamisen seurauksena ihminen voi alkaa tulkita kaikkia suhteitaan tämän kautta. “Nyt tuo vilkaisi mua. Ihan varmasti katsoi mun mahaani.” tai “Toi lähestyy mua, eiks se tajuu, että mä oon näin lihava.” Tällainen on todella raskasta.”

 

Paljonkos painaa? 🙂

 

Laihduttaminen | Paino on vain luku

Me olemme niin paljon muutakin, kuin vain painomme. ❤️

Oivalsin kerran, miksi oikeastaan teen työkseni sitä mitä teen eli ohjaan oman kehon kuunteluun, omien tunteiden ja ajatusten tarkasteluun ja itsensä hyväksymiseen jakaen niihin konkreettisia keinoja ja eväitä.

Ensisijaisesti teen tätä kaikille heille, jotka vähääkään joskus unohtavat itsensä, hukkaavat syvimmän olemuksensa tai kadottavat hetkellisesti suuntansa ja omat ajatuksensa ulkonäköpaineiden keskelle.

Teen tätä torpatakseni ulkonäkökeskeisyyden sekä hyvinvointikäsitteeseen liittyvät ylisuuret terveysodotukset  ja -olettamukset. Teen tätä muistuttaakseni, että Sinun ei tarvitse olla superihminen. Vaan, että Sinun tulee riittää itsellesi ensin, ennenkuin voit riittää muille.

Teen tätä, jotta sinä ymmärrät että olet oikeutettu rakastamaan itseäsi sellaisena, kuin olet. Jotta näet hyvän itsessäsi.

Mutta. Ennen kaikkea tajusin tekeväni tätä työtä sille nuorelle tytölle, joka joskus olin. Hänelle, jonka tunsin ankaruudesta itseään ja ulkonäköään kohtaan. Hänelle, joka vaati itseltään enemmän, kuin oikeastan jaksoi kantaa.

Eli teen tätä työtä myös itselleni: sillä minä haluan muistuttaa myös itse itseäni siitä, että minä riitän. Että minä riitän ennen kaikkea itselleni. Että minä olen kulkenut tiettyä polkua juuri siksi, että siitä tulee jonain päivänä minun vahvuuteni ja voimani auttaa muita.

❤️

Arvostakaamme itseämme sellaisena, kuin olemme.

Sinussa on sisällä niin paljon hyvää.

 

Rakkaudella,

Kipa

 

Artikkelikuvat: Veera Kurittu

 

*** Seuraa minua: ***

FacebookInstagramYouTubeBloglovin

<3

(Visited 916 times, 1 visits today)
kira

Instagram: coachingkira Snapchat: kipatiivola **** KTM Auktorisoitu Personal Trainer TrainerLab-kouluttaja Työhyvinvointivalmentaja Elämäntaidon valmentaja Ryhmäliikunnan ohjaaja Yrittäjä Bloggari

4 vastausta artikkeliin “Laihduttaminen: ”Älä koskaan puhu lapselle laihduttamisesta””

    • <3 <3 <3 <3 Voi, kun olet ihana. 🙂 Kiitos treenari, ihana kun olet! Mukavaa viikon alkua! Halaus!

  1. Kääk minun lempi aihe!!💖 taas😁 juuri tähän pitäisi ihmisen enemmän tarttua että arvostus, sekä muiden että itsensä arvostus lähtee kotoa ihan niistä varhaisista kokemuksista! Ei auta kertoa lapselle kuinka hän on hyvä ja riittävä jos itse arvostelee itseään tai vaikka tvssä esiintyviä ihmisiä ääneen lapsen kuullen. Johan se on monesti todistettu että lapsi oppii ennemmin sen mitä näkee kuin sen mitä hälle opetetaan. Ja miksi juuri tytöillä on vaikeampaa hyväksyä itsensä? Koska aikojen alusta naiset on kohdistettu ulkonäköpaineille ja dieettipuheelle ja lapset ottavat eniten mallia samansukupuolisen vanhemman käytöksestä ja puheesta. Näin ne siirtyy sukupolvelta toiselle. Nykyään ulkonäköpaineet kohdistuvat enemmän myös miehiin ja pojatkin sitä myöten ovat entistä enemmän arvostelun kohteena.

    Apua kuinka tärkeä aihe tämä on! Meillä on 10v poika ja hälle on aina painotettu kuinka jokainen ihminen on samanarvoinen ja tärkeä eikä ulkoisilla asioilla ole merkitystä ikinä. Terveyttä on meillä korostettu mutta koskaan se ei ole liittynyt hoikkuuteen vaan ennemmin riittävään syömiseen. Toki enempäänsä ei myöskään kotona voi tehdä kun vaikutteita tulee niin paljon muualtakin. Voi vain tehdä parhaansa. Ja se riittää!😉

    Enivei ihana ja tärkeä aihe! Ai että tästä paasaisi mielellään 😀 kiitos muru ja ihanaa viikonloppua kaikille!!💖

    • Olen niin samaa mieltä. Ja toinen seikka on se, että vaikka vanhempi ei puhuisi itsestään ruotivasti, niin on hyvä muistaa olla puhumatta paheksuvasti lapselle. Herkässä iässä ollessaan kun lapselle opetetaan, että on häpeällistä syödä mitään epäterveellistä ja se on jopa heikkoutta se voi pahimmillaan johtaa myös syömisten salailuun. Makeaa tulee ostettua ja sitä syödään salassa – kaikilta. 😉

      Tämä toki pelottaa itseänikin hirmuistasi, jos ja kun joku päivä olen äitinä: toki huoleni on siitä, osaanko tuoda positiivisella ja rakentavalla tavalla esiin ”hyvän syömisen opit”. Ilman, että tuputan niitä. Vaan että ne olisivat hauska ja ”itsestäänselvä” asia arjessa. Onko teillä namipäivää?

      Mutta kuten kirjoititkin, niin itsekin koen tuon positiivisen ja rakentavan tavan tuoda syömistottumuksia ja syömistä esiin on juurikin tuo terveys. Ei niinkään ulkonäkö.

      Mä arvostan kyllä äitiyttä ihan sikana: hyvin te vedätte nykypäivän tehokkuus- ja ulkonäkökeskeisessä maailmassa!! <3 <3

      Kiitos taas, ihana Ansba! Aurinkoa sulle! Pus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 11
Tykkää jutusta