Itsensä hyväksyminen | Kun liikuntani oli suorittamista

ITSENSÄ HYVÄKSYMINEN | MIKSI LIIKUNNASTA TULEE SUORITTAMISTA?

Multa aikoinaan kysyttiin FitFashionin snäppivuorossani sitä, että miltä tuntuu menevänä ihmisenä olla koiranpennun tulon jälkeen niin paljon kotona.

Tää oli mun mielestä sikahyvä kysymys, koska se sai itseni tutkailemaan fiiliksiäni syvemmin.

Yhteen aikaan kotona oleminen oli itselleni samaan aikaan ihanaa, mutta samalla myös todella ahdistavaa. Tämä koskee lähinnä yliopistoaikaa eli n. 19-23 ikävuosia.

Opiskelin tuolloin kauppatieteiden maisteriksi Tampereella.

Elin aikamoista suorittaja-aikaa: liikunta oli lähinnä addiktio – ei hyvällä tavalla. En antanut itselleni tulla iltaisin kotiin, ellen ollut liikunnasta todella rätti.

Miksi tein niin? Hyvä kysymys. Pelkäsin. Pelkäsin, että koko loppuilta muutoin menee syödessä. Pelkäsin, että en ollut tehnyt tarpeeksi. Pakoilin itseäni. Ruoka piti ansaita liikkumalla paljon (=liikaa).

Lihomisen pelko oli niin suuri. Menin koulusta jumpalle, jossa tuli vietettyä useampi tunti. I’m not kidding, useampi tunti.

Tietenkin tiesin, että se ei ole järkevää. Mutta siitä oli muodostunut minulle tapa elää. Jos päästäisin siitä irti minulle jäisi tyhjiö. Mitä sitten olisin? Mitä sitten tekisin?

 

Mitä sitten tekisin, jos en suorita liikuntaa? Sisäinen levottomuus oli käsin kosketeltavaa – sitä olisi voinut leikata viikatteella, niin paksua sen verho oli. 😉

 

Kaikilla liikuntaa suorittavilla on omat syynsä tekemisilleen ja liikunnalle. Minulla se oli tapa saada kontrollia elämääni, ajattelin minulla olevan parempi elämänhallinta.

 

Tosiasiassa minulla ei ollut hallintaa, vaan minähän se siinä olin ketä vietiin.

 

itsensä hyväksyminen

USKOMUKSET AJATUSTEN JA TOIMINNAN TAKANA

Meidän ihmisten toimintaa ajavat erilaiset uskomukset, jotka poikivat tietynlaista ajattelua.

Omat uskomukseni olivat pitkään nämä:

 

Uskomus 1.

Kotiin en arkena ”saanut” tulla ennen klo 21. En saanut = en antanut itselleni lupaa.

Vielä parempi, jos olin kotona klo 21.30. Silloin tunsin, että olin tehnyt tarpeeksi päivän mittaan, sillä enhän ole ollut kotona ”laiskottelemassa”.

Käytännössä siis suoritin liikuntaa, koska en halunnut olla ”laiska”. Enkä halunnut lihota. Ajattelin, että hallitsemalla liikuntaa ja liikunta-aikataulujani minulla olisi elämä hallinnassa.

Viikonloput oli tylsiä siitä, että ei ollut arkea eikä arkirytmiä. Tosiasiassa pelkäsin sitä, että ei ole paikkaa mihin mennä, koska en voinut mennä kotiin. Pelkäsin kotona sortuvani syömään.

Hallitsin siis tekemisiäni, koska halusin hallita syömisiäni.

En missään nimessä kadu kyseistä aikaa, viisastuin siitä kovin. Opin mikä ero on uskotulla, luullulla, elämänhallinnalla ja todellisella elämänhallinnalla.

Pelkäsin kohdata itseni, olla itseni kanssa.

 

Ajattelin elämäntapani jopa olevan terveellinen, sillä enhän ollut ylipainoinen. Ja kuten hyvin tiedämme, hoikkuus ei ole yhtä, kuin terveys. 😉

 

Nykyään olen oppinut päästämään kontrollintarpeesta irti. Se on vapauttavaa.

 

 

Uskomus 2.

Lauantaisin kotona ei saanut olla ennen klo 18, tai päivä ei ole ollut tehokas.

Aatella. Sitä piti täyttää viikonloppu jollain, ettei vaan tulisi oltua liian aikaisin kotona.

Nykyään voin olla vaikka päivän kotona – joskin Bosse pitää ulkoiluttaa muutamaan otteeseen. 🙂

ITSENSÄ HYVÄKSYMINEN SELLAISENA, KUIN ON

Kohdattuani ja käsiteltyäni omia uskomuksiani ja liikunta-addiktiotani haluan jakaa sanomaani kirjoituksissani täällä blogissa. Kirjoitan syystä paljon inhimillisestä otteesta ja suorittamisesta luopumisesta.

Siitä, kuinka olla itselleen armollisempi ja vähentää suorittamista: kuinka ottaa tilalle aitoa läsnäoloa ja vauhdin hiljentämistä.

Itse olin aikoinaan se, joka lähti BodyBalancen loppurentoutuksesta ennen pois, sillä mielestäni rentoutuminen oli turhaa: se oli tehotonta. Vielä vähemmän tein sellaista ”turhaa”, kuin esim. joogaa tai pilatesta. Nehän kun taas eivät olleet tehokasta (=eivät kuluttanut kaloreita).

Kerran jäin, kuin jäinkin Balancen loppurentoutukseen. Annoin rentoutukselle kerrankin mahdollisuuden, olin ilmeisesti jo jonkin verran väsynyt viisivuotiseen suorittamiseen.

Loppurentoutuksessa rupesin itkemään. Pysähtyminen ja itsensä kanssa juuri siinä hetkessä eläminen iskivät melko kovaa. Oli outoa ”kohdata itsensä” ja pysähtyä.

 

Oivalsin, että olin liikuntaa suorittamalla koko ajan juossut itseäni pakoon. En ollut hyväksynyt itseäni sellaisena, kuin olen.

 

 

 

ITSENSÄ HYVÄKSYMINEN | MILTÄ TUNTUU OLLA KOTONA NYT?

Tästä on toki jo 10 vuotta. Olen kulkenut melkoisen päänsisäisen matkan. Olen kasvanut henkisesti.

Tällä hetkellä olen todella onnellinen saadessani olla kotona. Tykkään tehdä töitä kahvilassakin, sillä joskus se vain parantaa keskittymistäni. Kotona on helpommin virikkeitä. 😉

Mutta minä, joka yhä olen menevä luonteeltani, en kuitenkaan enää suorita. Olen siinä pisteessä vihdoin, että voin olla itseni kanssa kotona. Rauhallisin mielin.

Uskallan kohdata itseni ja ajatukseni.

Uskallan kohdata erilaisia tunteitani ja pohdin uteliaana niiden taustaa. En juokse enää pakoon itseäni.

Toivoisin tätä samaa myös sinulle, mikäli löydät ajatuksistani samanlaisuuksia omiisi.

On vain tuhatmiljoona kertaa helpompaa antaa tuulen kuljettaa ja luottaa prosessiin, kuin taistella jatkuvasti vastaan.

 

itsensä hyväksyminen

ITSENSÄ HYVÄKSYMINEN | MILTÄ LIIKUNNAN VÄHENTÄMINEN ON TUNTUNUT?

Hyvältä! On ihanaa pitää välipäiviä liikunnasta. Enää sana lepo ei ole minulle peikko.

Olen aktiiviliikkuja ja teen liikuntaa työkseni. En suorita sitä entiseen malliin, vaan todella nautin siitä – teen tai olen tekemättä, kehoani kuunnellen ja kunnioittaen.

Kun Bosse tuli taloon en treenannut mitään kolmeen päivään. Ei se maailmaa kaatanut. Treenimäärät putosivat neljännekseen siitä, mitä treenaan ”normaalisti”.

Toki nyt Bossen kasvettua isoksi olen taas voinut treenata ”normaalisti”. Eriasia on, haluanko. Rehellisesti haluan kaikkein eniten viettää aikaa Bossukan kanssa.

Ja huonoa omaatuntoa en pode siitä, jos me molemmat päätetäänkin jäädä kuluttamaan sohvannurkkaa. 🙂

Ei meistä kukaan pysy samana läpi elämän: me ihmiset jokainen muututaan. Meidän kehomme muuttuu. Tarpeemme ja tavoitteemme muuttuu.

Oma tavoitteeni on nykyään ihan muuta, kuin olla itse itseni keskipisteenä. En halua hallita kehoani, haluan olla sen ystävä.

 

itsensä hyväksyminen
Bosse 7-viikkoisena. On se vaan maailman upein makkarakakkara. ❤️

 

 

itsensä hyväksyminen
Bosse nyt, 8,5-kuisena. ❤️

 

Uskalla höllätä, uskalla luottaa prosessiin. Uskalla nauttia hetkestä.
x Kipa ja Bosse

 

 

 

Lue myös:

Miten selätetään säästöliekki?

 

*** Seuraa minua ***

Facebook – YouTube – Bloglovin

 

*** Instagram: Coachingkira ***

lihava pt

<3

Täydellisyys | Haluatko olla ihminen vai kone?

TÄYDELLISYYS | ARKIHAASTE: MILTÄ NÄYTÄN JUURI NYT?

Ajatus tähän blogikirjoitukseen lähti sunnuntaiaamun arkihaasteesta, jonka sain rakkaalta ystävältäni Laukan Lauralta Instagramissa: arkihaaste, miltä näytän juuri nyt?

Oman arkihaasteotokseni otin ratikkamatkalla ohjaamaan perinteistä sunnuntain BodyPumpiani.

Kävin aamulla Bossen kanssa metsässä ulkoilemassa ja koska otin sen niin rennosti, niin itselläni tuli kiire. Aamupala jäi ja tukka oli sohjoisella nutturalla.

Söin aamupalaksi proteiinipatukan ratikassa enkä juonut edes perinteistä aamukahviani.

Ei ihan optimi aamu? Ei, eikä tarvitsekaan: kaikki ei aina mene by the book eikä kaikkea tarvitse aina olla täydellistämässä.

On hyvä antaa tässä itselleen joskus vähän siimaa.

 

täydellisyys
En ehkä ole täydellinen koiran kasvattaja – mutta rakastan koiraani täydestä sydämestäni. ❤️

TÄYDELLISYYS | TODELLISUUS ON KAUNISTA

Puhun ja kirjoitan itsekin paljon aamupalan tärkeydestä, hitaista aamuista ja mielenrauhasta.

Onko ja kuinka mahdollista joka aamu varmistaa ravitseva ja kauniisti aseteltu aamupala? Lisäksi syödä se rauhassa ja selvitä aamurutiineista kiireettä?

Voiko joka päivä säilyttää mielenrauhan ja sisäisen tasapainon ja parhaimmillaan läpi päivän?

Voiko täydellisyyttä tavoittaa?

Mielestäni tämä arkihaaste oli paras pitkään aikaan. Se herättää sinut nappaamaan arjestasi otoksen juuri nyt, ilman filttereitä ja ilman sen suurempia pohtimisia siitä mitä olet juuri tekemässä tai miltä näytät juuri nyt.

Tai liikaa pohtimatta mitä muut sinusta ajattelevat.

Suoraan sanottuna sinun ei tarvitse varoa tai peitellä mitään, vaan kerrot sen hetken tarinasi sellaisena, kuin se on.

Todellisuus on loppujen lopuksi kaunista, sillä se kertoo tarinaa.

 

Liikaa tuunattu ulkokuori on vain kuori – sillä ei ole mitään todellista sanomaa.

 

täydellisyys
En ole täydellinen työssäni, mutta saan jakaa intohimoni ja osaamiseni upeiden ihmisten kanssa ja upean treenin lomassa. Se on täydellistä. <3

TÄYDELLISYYS | TÄYTTÄ ELÄMÄÄ VAI TYHJIÖ?

Mielestäni täydellisyys olisi itse asiassa aika kauhea tila. Joiltain osin voisi ajatella täydellisen elämän, ulkonäön, parisuhteen, ruokavalion, kaiken tekemisen – minkä vaan – täyttävän elämää ihanalla tavalla.

Ai että, kun kaikki vaan sujuisi täydellisesti!

 

Hmmm…

Mitä itseeni tulee, niin valmentajana totta kai voisi odottaa täydellisyyttä omissa tekemisissäni: optimoin liikuntaa, syön terveellisesti, nukun ”oikein” ja riittävästi, parisuhdetaidoiltani olen tasapainoinen, koirankouluttajana täydellisen tyyni…

 

Niin, näinhän voisi ajatella tai olettaa.
Mutta loppujen lopuksi olemme kaikki ihmisiä, emme koneita.

 

Esimerkiksi valmentajan ammattitaito on jotain, joka tulee opiskelujen ja työn tekemisen kautta – ammattitaito tai valmentana työnä ei tarkoita sitä, että on itse täydellinen.

Tai että elää täydellisesti oppiensa mukaan.

Tai että täytyisi olla täydellinen.

Oikeastaan täydellisyys olisi todella kamalaa: mielestäni se ei täytä ketään eikä kenenkään elämää. Päinvastoin.

 

Täydellisyys tekisi elämästä suuren tyhjiön.

 

Kaikki oikeat tunteet ja itsensä kehittämisen tärkeys katoaisi.

 

täydellisyys
Kun kahdeksikon laittaa lappeelleen siitä tulee ääretön. <3

 

Me kaikki – kyllä, myös minä – voimme ottaa tästä arkihaasteesta kopin ja välillä pysähtyä huomaamaan se, miltä todellisuudessa näytämme juuri nyt tai mitä meille todellisuudessa kuuluu juuri nyt.

Miksi?

Koska se auttaa meitä ymmärtämään, että kaikkea ei voi optimoida tai täydellistää koko ajan.

Eikä todellakaan tarvitse.

Elämästä on kyse juuri siitä, että emme koskaan ole valmiita. Parhaimmat asiat ovat keskeneräisiä, erityisesti me ihmiset olemme keskeneräisiä.

Mikään ei ole pysyvämpää, kuin muutos ja kaikkea ei voi kontrolloida.

Ihmisyyteen ja inhimillisyyteen kuuluu olennaisesti epätäydellisyys – kukaan meistä ei ole kone.

Mielestäni ihmisyyden upeus piilee juuri siinä, että me voimme oivaltaa olevamme keskeneräisiä. Ihminen voi oivaltaa oppimista ja sitä kautta kokea onnistumisen riemua – joka on käsittämättömän hieno ja voimaannuttava tunne.

 

…jos olisimme koneita kokisimmeko tai tuntisimmeko asioita
yhtä voimaannuttavalla tavalla: niin kipeitä, kuin kepeitäkin asioita?

 

Kumpi sinä olet mieluummin: ihminen vai kone?

 

Ihanaa viikkoa kaikille,
x Kipa

 

Edellinen kirjoitukseni:

Himoliikunta | Voiko treenata varastoon?

 

*** Seuraa minua Instassa: coachingkira_wellness***

 

*** Muu sosiaalinen media ***

Facebook: Coachingkira – Terveysblogi.fi
YouTube: Coachingkira Vlogi
Bloglovin

 

coachingkira

 – Intohimolla ajettu asia on luotu onnistumaan. –

Himoliikunta | Voiko treenata varastoon?

Mitä tehdä silloin, kun on kiireinen viikko eikä kerkiä treenata? Kannattaako treenata ”varastoon”?

 

Moni meistä tuppaa helposti ajattelemaan, että ”kun ensi viikolla en pääse treenaamaan, niin treenaan nyt sitten vähän enemmän”.

Kuka on huomannut itsellään tätä?

Ehkä taustalla on pelko siitä, että painoa kertyy hetkellisen treenipaussin johdosta. Tai sitten pelätään kunnon romahtavan viikossa-parissa.

…tai ehkä halutaan estää liiallisen pahan olon tuleminen mieleen eli pyrkimys hakea mielenrauhaa?

 

On hyvä muistaa se, että kun pidät treenitauon se ei automaattisesti nosta painoa. Siihen liittyy muutakin, esim. ruokailu ja se  heitätkö lekkeriksi ruokailut ja annat paukkua mitä vaan.

Entä muu aktiivisuus lomallasi? Oletko lomallasi perusaktiivinen  (hyötyliikunta) vai elätkö superpassiivisesti nolla-aktiviteetilla?

 

 

Mene ja tiedä, mutta yksi asia on varmaa: etukäteen ei kannata stressata sellaista, joka ei ole vielä tapahtunut. <3

 

himoliikunta

 

HIMOLIIKUNTA | KAIKKEA EI VOI KONTROLLOIDA

On tärkeää ymmärtää ja hyväksyä se tosiasia, että elämäntilanteet ja päivärytmit vaihtelevat. Tämä on mielestäni yksi avaintekijä.

 

Ajat ja elämäntilanteesi vaihtelevat – elämää ei voi liikaa kontrolloida.

 

Treenimäärien tai ruokien pitäminen samana päivästä ja viikosta toiseen on oikeastaan melko haastavaa, koska elämää tapahtuu. Elämä saattaa heitellä meitä erilaisilla ylläreillä tai ekstrapuuhalla juuri silloin, kun olimme aamulla pakanneet treenikassin, kiikuttaneet sen mukaan ja miettineet kerrankin jäävämme jopa saunaan treenin päätteeksi.

Jos ylläreitä ei järkkää elämä yleisesti, niin sitten se on työ-, koulu-, lemmikki-, perhe- tai muu elämä. Joku kerta kyllä- tällöin auttaa asenne ja oma suhtautumisesi asiaan: Yolo*. <3

 

*you only live once

 

Emme aina välttämättä pääse treenaamaan ”normitreeniämme” (tai syömään omia ”normiruokiamme”), joten voiko liikuntaa harrastaa varastoon?

 

himoliikunta

HIMOLIIKUNTA | MITEN ONNISTUT VARASTOIMAAN LIIKUNTAA?

Varaston treenaaminen ei oikeastaan tuo mitään muuta, kuin väsymystä. Varastointi on hyvä ajatus silloin, jos kyseessä on vaikka raha. Tai liiallinen tavaramäärä ympärillä. Tai hillo. 🙂

Rahaa voi laittaa pankkiin, tavaran kaappiin ja hillon purkkiin. Sieltä ne voidaan ottaa käyttöön heti tarvittaessa.

Liikuntaa ei.

 

Liikkua ei voi varastoon. Joten siitä ressaamisen voi unohtaa.

 

Henkisesti siitä voi olla jonkinsortin hyötyä, sillä ehkä se rauhoittaa mieltä hetkellisesti. Kuitenkaan varastoon liikuttua treeniä ei voi vapauttaa purkista seuraavalla viikolla ja vapauttaa hikeä ja kaloreita valloilleen niin halutessaan.

Toisaalta voisi tietenkin ajatella treenaavansa ennen kiireistä viikkoa normaalia enemmän ajallisesti tai tiheämpään. Ja ikäänkuin palautua treenistä sitten kiireviikolla. Tätä menetelmää ja sen takoituksenmukaisuutta on hyvä pohtia omalla kohdallasi:

 

Mikä on tavoitteesi liikkumiselle? Miksi haluat liikkua varastoon? Mitä saavutat hetkellisellä treenistä saavutetulla uupumuksella?

 

HIMOLIIKUNTA | VARASTOON TREENAAMINEN EI AUTA PAINONHALLINNASSA

Puhun nyt tässä yhteydessä paljon himoliikkujista, koska usein ilmiön taustalla on himoliikunta tai jopa treeniriippuvuus. Treeniriippuvuudessa treeni priorisoidaan kaiken muun edelle – liikkumaan on päästävä ja arki pyörii liikunnan ympärillä.

Liikunnan suorittamatta jättäminen saattaa aiheuttaa jopa huonoa omaatuntoa.

Suotta, kaverit. <3

 

 

himoliikunta

 

Varastoon treenaaminen ei auta painonhallinnassa, sillä energiankulutus ei voi jatkuvasti kasvaa. Yleisesti jo ihan siksi, että ilman riittävää lepoa treeniteho laskee mitä kauemmin kestollisesti treenaat kerralla.

Esimerkki ryhmäliikuntamaailmasta: tykitetään BodyCombatia, BodyPumpia ja spinningiä putkeen, kun ensi viikolla ei sitten pääse. Käsi sydämellä: kuinka moni jaksaa pitää tehoja yllä useamman tunnin niin, että syke, kulutus ja siten treenin tehokkuus ovat huipussaan?

Ei, painonpudotuksen kannalta ei ole lisähyötyä siitä, että painat tuhat tuntia putkeen puolivaloilla.

Treenaa mieluummin lyhyempi aika ja pitkät päällä. 😀

 

himoliikunta

HIMOLIIKUNTA | 5 HYVÄN MIELEN VINKKIÄ SINULLE 

1. On turha rääkätä itseään etukäteen kiireisen viikon alle.

Kannattaa ennemmin harkita tekevänsä joitain tietoisia valintoja ruokailupuolella.

 

2. Keho on kokonaisuus.

Mieti kokonaisrasitusta. On olemassa muutakin kehoa kuormittavaa, kuin fyysinen treeni. Myös mentaalipuoli vaikuttaa.

 

3. Ole armollinen itsellesi:

kaatuuko homma viikkoon? Tai kahteen viikkoon? Ja ennenkaikkea mieti MIKÄ siihen kaatuu? 😉

 

4. Lisäksi aina on mahdollista tehdä jotain reissulla – jos kerta jotain on ”pakko” tehdä.

Ota lenkkikengät ja käy kävelyillä, haasta joku työkavereista mukaan. Tai hyötyliiku ja kävele siirtymät. Tee pikatreeni hotellihuoneessa. Tähänkin on monia ohjelmia löydettävissä esim. YouTubista.

 

5. Ota reissut positiivisina kokemuksina: 

kerrankin lepoviikko! Mitäs jos venyttelisitkin iltaisin hotellihuoneessa, altaalla tai nurtisilla? Tai nauttisitkin vain maisemista, eläisit hetkessä? Nauttisitkin siitä, kun kierrokset saavat laskea. Lepoviikko voi tulla ihan tarpeeseen. 🙂

 

Rentoa sunnuntaita kaikille!! ❤️
x Kipa

 

Lue myös:

Milloin saa treenata flunssan jälkeen?

 

*** Seuraa minua Instassa: coachingkira_wellness***

 

*** Muu sosiaalinen media ***

Facebook: Coachingkira – Terveysblogi.fi
YouTube: Coachingkira Vlogi
Bloglovin

 

coachingkira

 – Intohimolla ajettu asia on luotu onnistumaan. –